03.12.2007

Valtuusto hyväksyi budjetin

Espoon valtuusto hyväksyi maanantaina talousarvion vuodelle 2008. Päätös oli yksimielinen. Taustalla on eri puolueiden yhteiset budjettineuvottelut, joissa olin mukana osan aikaa edustamassa keskustaa. Hyvä henki ja sovinnollinen mieli. Mutta pitäisikö kuntalaisen, veronmaksajan, olla tyytyväinen vai tyytymätön? Voi vastata kyllä ja voi vastata ei ja molemmat vastaukset ovat oikeita. Tyytyväinen täytyy olla hyvään taloudelliseen tilanteeseen, mahdollisuuteen turvata lakisääteiset palvelut ja vielä melko hyvätasoisina ja historialliseen investointiohjelmaan. Espoo on pitkään priorisoinut opetuksen hyvän tason yhdeksi menestystekijäksi. Samoin maapolitiikan, joka mahdollistaa sellaisten asuntojen rakentamisen, joita kansalaiset haluavat. Hoivapalveluissa kaupunki mm. maksaa omaa hoitolisää niille perheille, jotka valitsevat pienten lasten kotihoidon päiväkodin sijasta. Viisaita ratkaisuja. Mutta sitten se mutta. Kaupunginjohtaja käytti kokouksen alussa puheenvuoron, jossa hän totesi suomalaiset menestystekijät. On saatu talous hyvälle tolalle lisäämällä työpanosta ja myös parantamalla työn tuottavuutta. Edessä on kuitenkin aika, jolloin pelkkä palveluiden säilyttäminen edes osittain nykyisentasoisina, voi perustua vain tuottavuuden kasvuun. Tämä merkitsee kunnalliselle päätöksenteolle kovaa haastetta. Tähän saakka olemme tottuneet lähinnä lisäämään, kasvattamaan ja lisäämään. Palveluiden tuottamisen rakenteita ei osata vielä arvioida resurssien niukkenemisen näkökulmasta. Työmarkkinapolitiikka ja hyvinvointivaltion rakentamisen konsensus on tuottanut systeemiajattelun, jota ei ole tarvinnut tähän saakka vakavasti kyseenalaistaa. Ja tämä minua huolestuttaa. Perheestäni lähtee joka aamu kuusi lasta kouluun, ja minä kysyn itseltäni, millainen on heidän tulevaisuutensa. Pätkätöitä, kiristynyttä työtahtia, omaa ja julkista velkaa, ikääntyvien sukupolvien hoivataakka. Voitaisiinko yhtälöä helpottaa? Ehdottomasti voitaisiin, mutta sitten astuu politiikka kuvioihin mukaan. Asioita on katsottava arvojen ja koetellun ihmiskäsityksen pohjalta. Espoossa ja muissakin kunnissa käydään keskustelua lähinnä kahdesta aiheesta. Tuleeko suosia kaupungin omia vai ostopalveluita ja pitääkö uudet investoinnit toteuttaa elinkaarimallilla vai rakentaa perinteisellä tavalla velkarahalla omaan taseeseen. Malleilla on eroja, mutta niiden tunteminen ja tunnistaminen riittää päätöksenteon pohjaksi. Kunhan tiedetään mitä tilataan, voidaan valita sopiva mallia asian toteuttamiseksi. Mutta tämä ei riitä eikä ole vielä lähelläkään asian ydintä. On aivan tarkoituksenmukaisuuskysymys, tuottaako palvelun kunta vai yksityinen vai säätiö vai järjestö. Pääasia on se, että palvelu tuotetaan parhaalla mahdollisella tekniikalla, tehokkailla työtavoilla ilman turhia ammattikuntapoliittisia hierarkioita. Tämä ei käy poliittiselle vasemmistolle. He pelkäävät menettävänsä sen valtapoliittisen sillanpääaseman, joka hyvinvointipalveluiden julkiseen tuottamiseen on vuosikymmenien aikana rakennettu. Pelkään, että tästä dogmista pidetään kiinni silläkin uhalla, että palveluita joudutaan niukkuuden takia karsimaan. Toivoakin kyllä on. Edellisen hallituksen käynnistämä kunta ja palvelurakenneuudistus etenee ja pakottaa päättäjät realiteettien eteen. Vielä ei ole ollut rohkeutta rakentaa palveluihin sellaista setelijärjestelmää, joka yhdistäisi markkinatalouden ja suunnitelmatalouden edut. Tätä tarkoitan ihmiskäsityksellä. Yritteliäisyyden mahdollistama elintason parantaminen on melkoinen voima. Jos se osataan kytkeä julkisten palveluiden tuottamiseen moderneilla, toimivilla malleilla, meillä on kaikki mahdollisuudet katsoa lapsiamme silmiin ilman häpeän tunnetta. Voimme katsoa silmiin myös sitä vanhusväestöä, joka tulee tarvitsemaan julkisia palveluita koko ajan enemmän. ...

14.03.2007

Miksi äänestit vastaan?

Äänestäjien keskuudessa liikkuu vaalilehti, jossa on luettelo kansanedustajista, jotka ovat äänestäneet mm. opintolainan korotusta vastaan, kansaneläkkeen korotusta vastaan, lapsilisien korotusta vastaan ja vammaisten subjektiivisia oikeuksia vastaan. Onko siin todella niin, että politiikot vain lupaavat ja vaalien mentyä lupaukset unohdetaan. Kansalaisten tuskaa helpottaa tieto politiikan käytännöistä. Vaalikauden alussa hallituspuolueet tekevät sopimuksen sekä rahan käytöstä että niistä asioista, joita vaalikaudella voidaan kehittää ja parantaa. Tällä vaalikaudella painopiste on ollut perhepolitiikassa ja terveyspalveluissa. Molemmissa on saatu paljon hyvää aikaan. Mutta valinta on samalla tarkoittanut monien muiden epäkohtien rajaamista päätösten ulkopuolelle. Miksi kaikkia epäkohtia ei korjata kerralla, jos ne kerran tunnetaan? Vastaus on hyvin yksinkertainen. Puute on rahasta.  Pari esimerkkiä: Jos opintorahaa korotetaan 15 %, mikä totisesti olisi oikeus ja kohtuus, merkitsisi tämä noin 70 miljoonan euron menoja valtiolle. Jos kansaneläkkeisiin annettaisiin 20 euron korotus kuukaudessa, mikä sekin olisi tuiki tarpeellista, rahaa kuluisi noin 160 miljoonaa euroa. Saman verran maksaisi eläkeläisten verotuksen korjaaminen samallae tasolle kuin palkansaajilla on. Hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu huolenpito tulonsiirroista ja palveluista. Mutta siihen kuuluu myös huolenpito valtion taloudesta. Jos elämme yli varojemme ja annamme talouden velkaantua, siirrämme kuormaa lapsillemme. Asioden parantamiseen olisi kyllä olemassa toinenkin keino. Se on palveluiden tuottamisen rakenteiden muuttaminen. Uudet toimintatavat ja uudet ideat. Sieltä löytyisi apua moneen pulmaan, jos vain poliittista tahtoa riittäisi.  ...

13.03.2007

Pahoittelen

Lupasin kotisivuilla ja Hesarin mainoksessa olla Lohjalla tänään klo 16-18. Valitettavasti minulle tuli este, enkä päässyt paikalle. Pahoittelen tapahtunutta. ...

10.03.2007

Mitä sinivihreä yhteistyö voisi tarkoittaa?

Tiedotusvälineissä ja eri tilaisuuksissa muistutetaan toistuvasti, että nämä vaalit ovat pääministerivaalit, hallituspohjavaalit, suuntavaalit ja mitä muita eri nimiä eduskuntavaaleille onkin annettu.Näin tietysti onkin. Tänään eräs kansalainen kysyi terävästi: Entä sitten? Mitä sillä on vaikutusta millainen hallituspohja Suomeen tulee? Jäin miettimään kysymystä. Ei olekaan aivan helppo antaa lyhyttä ja tyhjentävää vastausta tuollaiseen kysymykseen. Mitä todella tarkoittaisi Keskusta-porvarihallitus, mitä punamulta- ja mitä sinipunahallitus. Mitä se tarkottaisi Suomen kannalta tällä hetkellä? Miten niiden tekemät päätökset eroaisivat toisitaan ja missä olisivat painopisteet ja mikä olisi Suomen suunta ja vauhti? Uudenmaan vaalipiirissä asialla on melkoinen kannatus. Pieni viesti siihen suuntaan on näiden sivujen gallup. Parin kuukauden aikana 83% vastanneista (n. 6000 vastannutta) on ilmoittanut kannattavansa vaalien jälkeen keskustan ja kokoomuksen yhteistyön pohjalle rakentuvaa hallitusta. Sinivihreä hallituspohja merkitsisi demarihegemonian hiipumista tästä maasta. Kun politiikassa on aina kyse myös vallasta, on tilanne Suomessa ollut vuosikausia -jopa kymmeniä- täysin kohtuuton. Demarit ovat olleet taitavia pelureita. Keskustaa ja Kokoomusta kilpailuttamalla valta on pysynyt demareiden käsissä ja se näkyy ja tuntuu kaikkialla: virkamiehistössä, mediassa ja ay -liikkeessä. Jo tämän asetelman purkaminen palauttaisi luottamuksen kansanvaltaan ja luottamuksen poliittiseen vaikuttamiseen. Pohjalla on historiallinen muutos. Globalisaation oloissa suomalainen pääoma ja työmies ovat nyt samassa veneessä ja samalla puolella. Heitä yhdistää koko kansakunnan menestys. Välittäjänä toimiminen kahden äärimmäisyyden välillä, mikä asema keskustalla luontevasti on suomalaisessa politiikassa usein ja menestyksellä ollut, on vanhentunut tapa ajatella. Nyt tarvitaan uutta ja uudenlaista yhteistyötä, jotta kilpailukykymme säilyy myös globaaleilla markkinoilla. Kilpailukyky, palveluiden tuotantorakenne ja ikääntyminen muodostavat sellaisen kolminaisuuden, että siitä voidaan selvitä kunnialla vain määrätietoisella uudistuspolitiikalla. Se merkitsee palveluiden tuotantoketjujen avaamista ja kaiken tarkastelemista lopputuloksen, kansalaisen saaman palvelun kannalta. Esim. työllistämistä ja tasa-arvoa on katsottava tästä näkökulmasta. Siis siitä, tuotetaanko verovaroilla palveluita parhaalla mahdollisella tehokkuudella ja  tekniikalla tasa-arvoisesti ja oikeuden-mukaisesti erilaiset elämäntilanteet huomioiden. Ilman näitä toimia ikääntymisen haasteeseen on vaikea vastata. Kilpailukyvyn osalta tilanne lienee vielä haastavampi. Nyt on saatava koko tuotantoelämä miettimään Suomen pärjäämistä. Innovaatioihin on kannustettava. Yritysten on kehitettävä yhdessä työntekijöiden kanssa uusia palkkausjärjestelmiä, joissa yrityksen menestys näkyy myös työntekijöiden pussissa. Vaikeina aikoina on vastaavasti voitava joustaa toisinpäin yhteisesti sopien. Miksi tähän ja moneen muuhun tarvitaan sinivihreää politiikkaa. Logiikkani on hyvin yksinkertainen. Demareiden valta on rakenteissa kiinni. Siksi uudistaminen on heille tuskallista, rakenteiden purkaminen purkaa myös valtaa. Poisoppiminen vanhoista vastakkainasetteluista työntekijöiden ja työnantajien välillä on myöskin heille vaikeaa. Lisäksi demarit vierastavat perusturvan kehittämistä ja perhepolitiikan vaihtoehtojen rakentamista. Vanhentuneilla opeilla ja tavoilla ei tulevista haasteista selvitä. Sinivihreä yhteistyö palauttaisi luottamuksen siihen, että Suomella on sittenkin tulevaisuutta....

09.03.2007

Lipponen ärähti väärästä asiasta

Lehtitietojen mukaan puhemies Lipponen on ärähtänyt pääministeri Vanhaselle. Lipposen mielestä pyrkimys alentaa ruoan arvonlisäveroa 17 prosentista 12 prosenttiin on järjetöntä. Eläkeläisten ja lapsiperheiden tuloista pitäisi huolehtia tulonsiirroilla. Lipponen onkin hyvä esimerkki tulonsiirtopuheille. Lipposen hallitus leikkasi lapsilisiä 18,9% ja kotihoidontukea 39%. Näin ajettiin kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapsiperheet köyhyysriskiin. Kun nykyhallitus on yrittänyt saada rahaa perusturvan korottamiseen tai esim. kansaneläkkeisiin, vastassa on aina ollut ay-demareiden rintama. Ruoan arvonlisäveron alentamisesta tehtiin pari kuukautta sitten tutkimuksia, ja kolme eri tutkimuslaitosta päätyi samaan tulokseen: noin 4/5 alennuksesta menee hintoihin. Kilpailu pitää siitä huolen. Kyse on ainoasta veroalennuksesta, joka auttaa myös pienituloisia. Luotan enemmän tutkimuslaitoksiin kuin demareihin, kun on kyse köyhimpien kansalaisten olojen helpottamisesta....

07.03.2007

Mikä ihmeen palveluseteli?

Vaalikentillä kysytään jatkuvasti, mitä julkisille palveluille pitäisi tehdä, jotta voisimme luottaa niiden saatavuuteen ja korkeaan laatuun myös jatkossa. Kysymys osuu politiikan kovaan ytimeen. Suomessa on kaksi selvää linjaa. Demarien johdolla ajatellaan niin, että lisää rahaa ja työntekijöitä kuntiin, sillä asiat tulevat kuntoon. Malli on mielestäni sinänsä totta, mutta mahdoton toteuttaa. Tiedämme kaikki, että edessä on kysynnän kasvu ja resurssien väheneminen. Lautamiesjärjen mukaan se tarkoittaa palveluiden leikkaamista. Mutta on olemassa toinenkin vaihtoehto. Avataan palvelutuotannon kaikki ketjut, jotta nähdään, mitä tehdään, miksi ja millä hinnalla. Ja sitten mietitään, voitaisiiko jotain tehdä toisin. Miettimistä ei tavitse aloittaa aivan alusta, koska esim. palveluseteliä on tutkittu ja valmisteltu pitkään. STM:lta tuli hyvä selvitys aiheesta, joista seuraavassa muutaman ongelman kuvausta: Palvelusetelin käyttöä edistäviksi tekijöiksi nousevat erityisesti: Eri hallinnonalat kattavan palveluseteliä koskevan puitelain säätäminen  Kuntien palvelustrategiat, joissa linjataan palvelujen tuotantotavat  Palvelujen parempi kytkentä kuntien elinkeinopolitiikkaan: Kuntien elinkeinotoimen yhteistyö sosiaali- ja terveystoimen kanssa yritysten perustamiseksi ja laajentamiseksi sekä pienyrittäjien yrittäjyystaitojen kehittämiseksi  Palvelusetelin arvoa ja omavastuita koskevien säännösten yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen  Huolehtiminen palvelusetelin riittävästä arvosta riippumatta asiakkaan maksukyvystä  Kotipalvelun palvelusetelin laajentaminen kotihoidon seteliksi, jolloin samalla setelillä voisi hankkia myös kotisairaanhoitoa  Selkeät ohjeet kilpailuttamisesta Palveluseteli on selkeä askel oikeaan suuntaan. Se on asiakaslähtöinen, se säästää kustannuksia, se avaa oven markkinoille, se joustaa kysynnän mukaan jne. Vain ideologiset syyt ovat ajatusta vastaan.    ...

06.03.2007

10 euroa ensimmäiselle lapselle?

Viimeisen neljän vuoden aikana Suomessa on julkaistu monta tutkimusta perheiden taloudellisen tilanteen kehityksestä. Poikkeuksetta viesti on selkeä: suurimmassa köyhyysriskissä ovat ne perheet, joissa on vain yksi tulonsaaja. Heihin kuuluu yksinhuoltajia ja monilapsisia perheitä. Perheiden käyhyys johtuu poliittisista päätöksistä. Lama-ajan leikkaukset kohdistettiin juuri heihin. Menettelyä voi pitää terveen järjen vastaisena, koska rahoja ei säästetty, vaan käytettiin palveluiden rakentamiseen. Huolimatta tästä tiedosta Heinäluoma esitti Iltalehden haastattelussa, että SDP:n tavoitteena on nostaa lapsilisää noin 10 eurolla ensimmäisen lapsen osalta. En voi sanoa muuta kuin ihmetellä, miten ideologiset lasit ovat niin tummuneet, ettei todellisuus näy läpi. Samaa linjaa kuvaa haluttomuus nostaa matalimpia äitiyspäivärahoja, jotka ovat edelleen pienempiä kuin työttömyyspäiväraha. Kysyn jälleen itseltäni, kuka edustaa poliittista oikeistoa ja on kova....

06.03.2007

Miksi kotihoitoa ei tueta?

Yksi tupailtojen varma puheenaihe on perhepolitiikka. Jos et ota sitä itse esiin, siitä kysytään. On syytäkin, sillä niin ihmeellisiä rakenteita päivähoitoon liittyy. Lipposen hallitus sääti lapsille subjektiivisen oikeuden päivähoitoon. Sen mukaan hoitopaikka on lapsen etu, eikä sitä saa evätä keneltäkään missään tilanteessa. Kunnallinen hoitopaikka päiväkodissa on veronmaksajalle kallein vaihtoehto. Sitä siis yhteiskunta eniten tukee. Monet perheet kysyvätkin aivan oikeutetusti, miksi kotona tapahtuvaa lasten hoitoa ei tueta samalla summalla. Voin ylpeänä vastata, että lasten kotihoidontuki on keskustan aikaansaannos. Sitä on koko sen historian ajan vastustettu verisesti lähinnä demarien ja osan kokoomuksenkin keskuudessa. On haluttu rakentaa kahden tulonsaajan malli, jossa ansiosidonnainen sosiaaliturva karttuu ja liittojen jäsenmaksut maksetaan ajallaan. Jokainen perhe, joka ei tähän järjestelmään suostu, koetaan uhkaksi ja vaietaan kuoliaaksi. Matala syntyvyys muodostuu näin yhdeksi kansalliseksi uhkatekijäksi, joka näivettää talouden dynamiikan ja nakertaa perusteita koko hyvinvointiyhteiskunnalta. Rakentava ja hyvä järjsetely olisi olemassa. Sitä kutsutaan tasaraha -malliksi. Siinä hoitomuoto on veronmaksajan kannalta kustannusneutraali ja yhteiskunnan tuen voi saada myös kotiin. Perheelle jäisi aito mahdollisuus valita elämäntilanteen mukaan paras hoitomuoto. Kysymys on siis poliittisesta tahdosta. Mitään järkisyytä muutoksen jarruttamiselle ei ole.  Epäilen kuitenkin, että lapsiperheiden köyhyys koskettaa niin pientä joukkoa perheitä, että demareiden ja naisliikkeen mieli ei tässä muutu. Lapsen oikeudella vanhempiin ja vanhempien ajankäyttöön ei tässä harkinnassa ole mitään arvoa. Ainoa vaihtoehto on äänestäjien valinta.  Vestigia terrent....

03.02.2007

Hyvä kysymys

Käsillä oli pienimuotoinen vaalitilaisuus Uudellamaalla. Poliitikot puhuivat -minä siinä mukana - ja kansalaiset kyselivät. Yksi herrasmies nousi ylös ja sanoi: "Te puhutte tuosta hyvinvointiyhteiskunnasta. Miten se oikein on, kun täällä pitäjässä on avoimia työpaikkoja melkeen yhtä paljon kun on kortistossa väkeä. Eikö tässä nyt jokin ole pielessä?" Siinä pyöriteltiin vastauksia ja koetettiin taiteilla veitsenterällä. Töihin pitäisi mennä, mutta toisaalta tukea ei saisi leikata. Mies jatkoi itsepintaisesti ja kysyi, että mitä siis pitäisi tehdä. Jälleen oli todettava, että kysymys on hyvä. Meidän nk. syyperusteinen sosiaaliturva tunnistaa esim. työttömyyden ja pyrkii turvaamaan välttämättömän toimeentulon työttömyyden ajalle. Mutta tietenkin voi kysyä, että voiko terve, työkykyinen ihminen olla työtön, jos työtä olisi tarjolla. Minusta vastaus on kielteinen, ei voi. Yhteiskunta ei voi koskaan olla niin hyvinvoiva, etteikö siinä olisi puutteita ja niukkuutta. Asioita on aina laitettava tärkeysjärjestykseen. Jos ajattelutavastamme poistuu jokaisen oman vastuun käsite, minkään yhteiskunnan resurssit eivät silloin riitä turvaamaan kohtuullista elämää niille, joilta omat edellytykset toimeentulon hankkimiseen puuttuvat, mikäli oma vastuu unohdetaan.  ...

27.02.2007

Mielenkiintoinen vaalitilaisuus Lohjalla

Vaalitilaisuuksissa voi myös ehdokas oppia. Näin kävi Lohjalla maanantaina. Ohjelmajohtaja Seppo Niemelä, toimitusjohtaja Kari Huhtala ja toimitusjohtaja Kari P.J.Sivula antoivat puheenvuoroissaan paljon miettimistä lainsäätäjille. Niemelä kertoi vakavia lukuja äänestysaktiivisuuden laskusta, erityisesti nuorten keskuudessa. Nykyisin tuntuu siltä, että politiikassa puhutaan vain rahasta tai taloudesta. Tärkeitä asioita, mutta sitten on kuumat paikat, jos meille kasvaa sukupolvi, joka ei tunne olevansa osallinen yhteisessä päätöksenteossa. Maailmalla tästä on jo murheellisia esimerkkejä. Huhtala kertoi ilmastomuutoksen uhkaavista näkymistä. Suomalaisilla on tuhannen taalan paikka kehittää omiin uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvia energian tuotantomuotoja. Jos me siinä onnistumme, olemme tehneet oman osuutemme vakavan ongelman torjumiseksi ja samalla luoneet pohjaa maamme taloudelliselle menestymiselle. Huhtala kertoi myös epäkohdasta, joka verouudistukseen jäi osuuskuntien osalta. Asia on korjattavissa, jos vain tahtoa on. Sivula puhui yrittäjyyden arjesta. Jos Suomessa oltaisiin 15 vuotta sitten osattu kehittää verkostomaista yrittäjyyden perusrakennetta ja markkinointia, meillä voisi olla hyvät edellytykset vastata globalisaation haasteeseen. Vieläkään se ei ole myöhäistä. Keskusteluissa tuli esille kansalaisten huoli. Voimmeko luottaa siihen, että peruspalvelut toimivat jatkossakin. Minä uskon, että voimme, mutta ilman määrätietoisia uudistuksia se ei onnistu....

23.02.2007

Mitä on poliittinen kovuus?

Puolueet käynnistelevät vaalimainontaa televisiossa. Omaa sanomaa pyritään kirkastamaan mainostoimiston kehittämin keinoin. Kansalaisten asia on nyt arvioida ja arvostella, mikä tuntuu osuvalta ja herättää luottamusta. Yksi aihe sattui silmiini. SDP:n mainoksessa pelotellaan oikeistolaisen yhteiskunnan vaaroista, jotka "porvarihallitus" toisi tullessaan. Kaikki muuttuisi maksulliseksi, köyhät kärsisivät. Aihepiiri on ajankohtainen ja kansainvälisessä politiikassa se on totisinta totta. Kansainvälinen markkinatalous ei tunne sääliä ja kuka tahansa voi tipahtaa, jopa kokonainen kansakunta. Mutta vanha suomalainen sananlasku toteaa: arvaa oma tilasi anna arvo toisillekin. Olen ollut politiikassa mukana kymmenen vuotta, joista viimeiset neljä vuotta kansanedustajana. Minuakin kannustaa eteenpäin halu parantaa vähäosaisimpien kansalaisten toimeentuloa ja mahdollisuuksia selvitä. Mutta koko ajan enemmän olen hämmentynyt SDP:n linjasta. Puolueella on monia elämää nähneitä, viisaita poliitikkoja, muuta heidän äänensä ei kuulu. 12% suomalaisista elää koko ajan EU:n köyhyysrajan alapuolella. Tässä joukossa on monia kansalaisryhmiä, joiden toimeentulo koostuu erilaisista tulonsiirroista. Juuri tällaisten kansalaisryhmien elämää Lipposen hallitukset raskaimmin kurjistivat. Muutama esimerkki tältä hallituskaudelta. Matalimmat äitiyspäivärahat ovat edelleen kaukana työmarkkinatuen tasosta, mikä sekään ei ole tietenkään korkea. Suomessa on edelleen lähes 90000 pelkkää kansaneläkettä saavaa kansalaista, joiden toimeentulo on niukkaa. Kun lapsilisiä korotettiin 10 eurolla, tuki annettiin ensimmäiselle lapselle. Kaikki tutkimukset osoittavat, että suurimmassa köyhyysriskissä ovat monilapsiset perheet. Miksi näille asioille ei tehdä mitään? Uskokaa tai älkää, mutta toimettomuus johtuu SDP:n valitsemasta linjasta. Että se siitä kovuudesta ja pehmeydestä. ...

21.02.2007

Tupaillassa

Ehkä kaikkein perinteisin keskustan toimintamuoto on ollut tupailta. Keräännytään kotiin. Talonväki tarjoaa kahvit. Pidetään yksi tai useampia puheita ja niiden pohjalta keskustellaa. On tilaa kysellä, on tilaa olla eri mieltä, lähetetään päättäjille terveisiä. Pääkaupunkiseudulla perinne ei ole enää kovin vahva, mutta toimii kuitenkin. Nyt vaalien alla olen saanut taas olla muutamassa tällaisessa tilaisuudessa. Mieleeni jäi eräs episodi, joka kuvastanee kansan syvää viisautta. Keskusteltiin, eläkkeistä, veroista, yrittämisestä ja tulevaisuudennäkemyksistä. Kiisteltiin. Heitettiin lukuja, vuosilukuja ja lakeja kuka parhaiten taisi. Suoraa ja reilua puhetta. Isäntä tarttui sanaan ja totesi lyhyesti: Kyllä sitä voidaan kiistellä ja muistella, kulkea selkä menosuuntaan päin. Siitä vain ei ole mitään hyötyä. Pitää katsoa eteenpäin. Esittää ohjelma, jolla voidaan vastata niihin haasteisiin, joita näköpiirissä on. Oli pitkään yrittäjänä toiminut mies. Ottanut leipänsä markkinoilta. Puheenvuoro puhutteli ja ravisteli. Minulla ei ole siihen mitään muuta sanomista, kun että olen samaa mieltä.  ...

21.02.2007

Seppo Humalajoen terveiset

Tulevaisuutta ei kannata pelätä, se tulee joka tapauksessa. Keskitytään siihen, miten parhaiten selviämme tulevaisuuden haasteista. Seppo Särkiniemi edustaa politiikassa mielestäni niitä arvoja, joiden varaan voidaan turvallisin mielin rakentaa. Hän on kuluneella vaalikaudella paikkansa eduskunnassa lunastanut. Tukiryhmänä teemme nyt työtä sen eteen, että tarvittavat äänet saadaan kasaan. Seppo HumalajokiKannatusyhdistyksen puheenjohtaja  ...

14.02.2007

Tulevaisuus on sinivihreä

Miekipidekirjoitus Suomenmaassa 13.2.2007:Päätoimittaja Juha Mauno kirjoitti Bottan seminaarista (9.2.07). Muutama kommentti on paikallaan. 1. "Tälläkin asialla voi erottautua". Aivan oikein, mutta sama tulkinta koskee kaikkea poliittista toimintaa. Erottautua voi myös puolustamalla SDP:n ja keskustan yhteistyötä normaalitilana, jolle ei ole vaihtoehtoja. Näin vaalien alla on juuri oikea aika kertoa äänestäjille, miten kukin yhteiskuntaelämän tällä hetkellä näkee ja millaisia vaihtoehtoja on olemassa. Vaihtoehdot eivät ole luonnonlakeja. Ne ovat olemassa poliittisina tosiasioina silloin kun niiden halutaan olevan olemassa. 2. "Keskustan kantaa yhteistyöpuheet eivät edusta". Jälleen oikein. Mutta tulkitsen toimineeni vielä vahvemman valtakirjan pohjalta. Minut on valittu kansanedustajaksi Uudeltamaalta ja olen ymmärtänyt valtakirjan niin, että aivoja ei tarvitse laittaa naulakkoon aivan koko hallituskaudeksi. Olen politiikassa mukana voidakseni toteuttaa niitä arvoja, joihin yhteiskunnallisesti sitoudun. SDP:n poliittiset valinnat ja toimintakulttuuri synnyttää minussa pelkoa ja pessimismiä. Olen vasta 50 -vuotias enkä haluaisi vielä antautua. 3. "Tavallinen kansa joutuu hämmennyksiin". Olen eri mieltä. Päätoimittajan kuvaamaa "tavallista kansaa" ei ole kirjoitusten ulkopuolella. Totta on tietenkin se, että vain pieni osa ihmisistä on kiinnostuneita politiikasta ja pieni osa kansasta aktiivisesti seuraa poliittista toimintaa, mutta koko demokratialta putoaa pohja pois, ellei voida luottaa ihmisten arviokykyyn. Mutta kansalaisten hämmennys on suuri. Puoluekenttä on sillä tavalla hajallaan, että kolmen suuren puolueen sisäiset erot ovat vähintään yhtä suuria ellei suurempia, kuin puolueiden väliset erot. Puolueen harjoittama poliittinen linja on silloin kiinni siitä, mikä linja sattuu pääsemään niskanpäälle. Esim. SDP:stä saa tikulla hakea solidaarisuutta ja köyhän asian ymmärtämistä. Eduskunnassa on usein syntynyt tilanne, jossa kaikkein pienituloisimpien kansalaisten perusturvaa ei ole voitu parantaa SDP:n vastustavan linjan takia. Arvoisa Päätoimittaja, SDP:n linja edustaa kovia oikeistolaisia arvoja yhdistyneenä saavutettujen valtarakenteiden puolustamiseen; ja se on hämmentävää. 4. "Sinnepäin raja on kuitenkin selvä" Ei ole selvä. Ei todellakaan ole. Sitä tunkkaisemmalta tuntuu, mitä tarkemmin katsotaan hyvinvointiyhteiskunnan arvopohjaan. Professori Kuusen sosiaalipolitiikka 60 -luvulla opetti meidät ajattelemaan hyvinvointiyhteiskunnan sellaiseksi, jossa verovaroilla rakennetaan kaikille kansalaisille asuinpaikasta ja tulotasosta riippumatta edellytyksiä korkeatasoiseen opetukseen, hoivaan ja turvaan. Sosialidemokratian myllytyksessä tämä idea on muuttunut periaatteeksi: Ole rauhassa, kyllä yhteiskunta hoitaa. Tämä ei ole sen keskustan malli, jossa itse olen mukana. Talouden globalisaatio, ikääntyminen ja nykyinen palveluiden tuotantorakenne muodostavat sellaisen kolminaisuuden, jota ei voi menestyksellisesti hoitaa em. linjalla, vaikka rahaa olisi kuinka paljon käytössä. Demarien vaalilupaukset perustuvat tähän ja ovat täysin epärealistisia. 5. "Voi syntyä vaikutelma, että keskustakin ajaa ensisijaisesti hyvätuloisen etua" Kokoomuksen oikeistolla ja SDP:n oikeistolla ei ole käytännössä mitään eroa. Kumpaakaan ei kiinnosta pienituloisen ihmisen todellisuus. Sinivihreä aate lähtee aivan toisenlaiselta arvopohjalta. Sille politiikka on väline, jota käytetään arvojen mukaan. Ytimessä on aktiivinen, vastuullinen kansalainen, markkinatalous, jossa hyvinvoinnin kakku leivotaan sekä uudistuskyinen hyvinvointiyhteiskunta, joka toteuttaa Kuusen mallia hyvinvoinnista. Puolueita ei kukaan ole yhdistämässä, vaikka sinipuna- ja punamultamiehet sellaista mielikuvaa ruokkivat ja pitävät yllä. Vielä on toivoa; tulevaisuus on sinivihreä. Seppo Särkiniemi, kansanedustaja, pastori, Espoo ...

12.02.2007

Heinäluoma veisi Suomen uuteen lamaan

Vaalien yhdeksi pääaiheeksi muotoutuu jälleen kysymys: veronalennukset vai rahat palveluihin. Kysymykseen kätkeytyy tarkoituksellinen poliittinen peli. Vielä marraskuun veroseminaarissa SDP:n kanta oli toinen. Silloin puolue kannatti veronalennuksia osana tulevaa talouspoliittista linjaa. Koko kunta- ja palvelurakenneuudistus lähtee siitä huolesta, että kuntien menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Nyt Heinäluoma on kasvattamassa menoja entisestään. On surullista, että suurista puolueista SDP hitaimmin jos ollenkaan ymmärtää, millaiseksi maailma on muuttunut. Me emme päätä globalisaatiosta, se on. Me päätämme vain siitä, selviääkö Suomi muutoksessa vai ei. Maltillinen veronkevennyslinja rakentuu sille ajatukselle, että näin yrittäjyys ja koko elinkeinotoiminta saa piristysruiskeen, joka vähentää työttömyyden menoja ja kasvattaa verotuloja. Vain siten syntyy jaettavaa. Tämä on realistinen työllisyysohjelma. Palveluiden paisuttaminen ilman toimintojen uutta ajattelua ja kehittämistä, vie Suomen uuteen lamaan. Kaikista suurin hämäys elää SDP:n todellisen linjan ja vaalilinjan välillä. Minua on eniten kiukuttanut demarien nuiva asenne perusturvaa kohtaan. Juuri demarien vastustus on estänyt sen korottamisen vaalikauden aikana. Ja kyse on Suomen köyhimmistä ihmisistä. Poikkeuksia onneksi on, kuten viisaat kansanedustajat Ilkka Taipale, Valto Koski, Reino Ojala ja muutamat muut. Ovat vain vähemmistönä....

09.02.2007

Kirjanen köyhyydestä.

Kansaedustaja Ilkka Taipale on viisas ja taitava poliitikko. Hän kysyi kerran, emmekö voisi tarttua asiaan kiinni ja kirjoittaa köyhyydestä. Hanke sai kannatusta ja kaikkiaan 10 kansanedustajaa laati lyhyen artikkelin itselleen läheisestä aiheesta. Seuraavassa on oma kirjoitukseni perheiden tilanteesta.   Perheiden tuloeroja säädellään poliittisilla päätöksilläKeskustelu köyhyydestä saattaa tuntua kiusalliselta tämän päivän Suomessa, kaiken yltäkylläisyyden keskellä. Yleinen ajattelutapa vie koko ajan suuntaan, jossa poliittisten päätösten ja yhteiskunnan rakenteiden todellisuus häipyy ja tilalle tulee yksilöllisten elämäntapavalintojen maailma. Köyhä on köyhä omasta syystään. Tilanne on korjattavissa muuttamalla elämäntapoja ja muutoinkin valitsemalla toisin! Pieni osa köyhyydestä voisi korjaantuakin, mikäli ihmiset "ottaisivat itseään niskasta kiinni". Nk. suhteellisen köyhyyden ongelmaa se ei ratkaisisi. Suhteellisen köyhyyden olemassaolon ja yhteiskunnallisen merkityksen oppii ymmärtämään pienen harjoittelun avulla. Sen kuvaamiselle on olemassa mittari tai itse asiassa useampikin: "Kotitalous määritellään suhteellisesti köyhäksi, jos sen käytettävissä olevat tulot kulutusyksikköä kohden ovat alle puolet kaikista kulutusyksiköistä järjestyksessä keskimmäisen saamista tuloista eli alle puolet koko väestön mediaanitulosta. Näin saatavaa lukua nimitetään köyhyysrajaksi." Aukeniko yhdellä lukemisella? EU:n kielipeleissä köyhyyden rajaksi on määritelty 60 % mediaanitulosta. Ja YK:n käyttämien kriteereiden mukaan köyhiä ovat alle 1 dollarin päivätuloilla elävät.  On sanottu, että markkinataloudessa kulutusmahdollisuuksia mitattaessa noin 20 prosenttia kansalaisista on aina määritelmän mukaan köyhiä. Tilanne säilyy muuttumattomana niin kauan kun on tuloeroja. Mutta ei kai köyhyyden vähentämisessä ole kysymys pyrkimyksestä samapalkkaisuuteen. Ei ole ja siksi määritelmää pitäisi laajentaa. Pitäisi puhua eliniästä, sairastavuudesta, koulutusmahdollisuuksista, koulutustasosta, työpäivän pituudesta, ravinnon laadusta jne. Nälkä ei siis ole hyvinvointivaltiossa köyhyyden mitta, vaikka se voi edelleen olla arkipäivää monen ihmisen kohdalla. Lapsiperheen köyhyydessä on kysymys elinolojen vertaamisesta niihin perheisiin, joilla ei ole lapsia. Ja vielä tärkeämpää on katsoa, miten erilaisten lapsiperheiden elinolot ovat kehittyneet. Onko lapsiperheillä tilanteessa, varaa vain ahtaaseen asumiseen? Onko perheillä varaa autoon, ja jos on, onko kaikille perheenjäsenille paikka turvavöissä? Erottuvatko lapset koulussa pukeutumisen perusteella muista? Onko lapsilla mahdollisuus lukion käyntiin, koska oppikirjat maksavat? Onko varaa harrastuksiin? Ylipäätään sen hahmottaminen, miten rahaa perheessä käytettäisiin lapsiin, jos rahaa olisi kohtuudella käytössä.  Löytyy myös tarkkoja lukuja. Jos suomalaiset laitetaan tulojen perusteella jonoon ja valitaan jonosta keskimmäisin, hänen ansionsa ovat 1624 euroa kuukaudessa, 19490 euroa vuodessa. 60 % mittarilla suhteellisesti köyhä on sellainen, joka ansaitsee enintään 975 euroa kuukaudessa ja 11694 euroa vuodessa. Mutta kyse on koko ajan yksin elävistä. Kahden hengen taloudessa raja on 1462 euroa, ja kolmen hengen talouksissa 2241 euroa. Jos ansaitsee enemmän, ei ole näillä mittareilla mitattuna köyhä, mutta silti köyhyys koskettaa noin 12 % suomalaisista. Tästä on helppo huomata, että mikäli perheessä on kaksi keskituloista palkansaajaa, tulot riittävät kohtuullisesti kattamaan neljän hengen kulut. Jos nelihenkinen perhe joutuu köyhyyden kierteeseen, syynä on usein työttömyys. Tulotaso turvataan parhaiten, kunhan vain molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus käydä työssä. Perhepoliittisin toimin - mm. hyvin toimivan päivähoidon avulla - on onnistuttu työssäkäyntimahdollisuuksia lisäämään ja tulokset myös näkyvät. Mutta samalla tähän perhekokoon on kirjoitettu sisälle yksi suomalaisen perhepolitiikan selkeä, mutta tarkasti vaiettu sosiaalipoliittinen normi. Se näkyy seuraavasta asiantuntijalainauksesta: "Suurimmalla osalla lapsista olosuhteet ovat paremmat kuin koskaan. Silti kuilu hyvin ja huonosti voivien lasten välillä kasvaa nopeammin kuin koskaan." Tai seuraavasta tutkimustuloksesta: "Toimeentulotukea saavat lapsiperheet ovat nyt aiempaa monilapsisempia, mikä kertoo ainakin siitä, että köyhyydestä on sitä vaikeampi päästä, mitä enemmän lapsia on."  Suomalaisen lapsiperheen hyvinvointimallia on tietoisesti rakennettu kahden kokopäiväisen tulonsaajan varaan. Samalla on korostunut tasa-arvoretoriikka, jossa keskeisenä huolenaiheena on miesten ja naisten kovin eriytynyt vanhempainvapaan ja hoitovapaan käyttö. Ajattelua on tuettu vielä näkökulmalla, jossa kansantalouden romahdus halutaan estää kotona tapahtuvan hoivan ulkoistamisella, jotta kotiäidit saataisiin tuottavaan työhön. Ja sokerina pohjalla on näkökulma, jossa miesten ja naisten tasa-arvon ajatellaan toteutuvat parhaiten järjestämällä molemmille yhtäläinen asema työmarkkinoilla. Ei voi kiistää, etteikö em. seikoilla olisi varsin suuri tuki suomalaisten keskuudessa. Näin varsinkin silloin, kun mitään muuta mallia ei esitetä eikä tasavertaisia vaihtoehtoja poliittisesti rakenneta. Näistä lähtökohdasta selittyy automaattisesti kaksi kurjistuvaa perhetyyppiä: yksinhuoltajat ja monilapsiset perheet, jotka usein ovat myös yhden tulonsaajan perheitä. Merkittävä osa perheiden tuloista muodostuu tulonsiirroista, lapsilisästä ja kotihoidontuesta. Kelan tilastojen mukaan juuri nämä tuet ovat olleet kovimpien leikkausten kohteena vuosina 1993-2003. Ostovoiman reaalinen muutos on lapsilisän kohdalla -18,9 % ja lasten kotihoidon tuen kohdalla -39,4%. Vanhasen hallituskaudella lapsilisän ostovoimaa on parannettu kahdeksalla prosentilla ja kotihoidon tuen viidellä prosentilla. Muutokset ovat oikeansuuntaisia, mutta eivät riittäviä poistamaan perheiden köyhyyttä. Tilanne on poliittinen. Siinä heijastuu ajattelu- ja toimintatavan muutos. Suomalaiset lapsiperheet säilyttivät suhteellisen asemansa lapsettomiin perheisiin nähden vuoteen 1994 saakka verovähennysten ansiosta. Ahon hallitus poisti verovähennykset, mutta korotti samalla merkittävästi lapsilisiä, vanhempainpäivärahan minimitasoa ja kotihoidon tukea. Vanhempien ansiopäivärahaa ja peruspäivärahan lapsikorotuksia vastaavasti leikattiin. Jos joku haluaa nähdä tässä pyrkimyksen vahvistaa perusturvaa, hänellä lienee siihen perusteet. Vuosi 1995 toi uuden hallituksen ja uudet tuulet. Minimivanhempainpäivärahoja, kotihoidon tukea ja lapsilisiä leikattiin. Kärsijöinä olivat kaikki lapsiperheet, mutta erityisen raskaasti ne perheet, joiden toimeentulosta merkittävä osa perustui tulonsiirtoihin, eli monilapsiset perheet. Leikkausten vastapainona oli päivähoito-oikeuden laajentaminen kaikkiin alle kouluikäisiin, hoitomaksujen harmonisointi ja yksityisen hoidon tuen ottaminen yhdeksi julkisen tuen muodoksi. Muutosta pohjustettiin vahvalla asennemuokkauksella. Oli ministerin vetämää kannustinloukkutyöryhmää ja monta muuta ryhmää, jotka halusivat rakentaa tulonsiirrot sellaisiksi, etteivät ne ehkäisisi intoa mennä työhön. Köyhdyttäviä toimia kuvattiin sanomalla, että perhepolitiikan painopiste on palveluissa. Vuonna 2000 lapsiperheiden saamat tulonsiirrot olivat miljardi markkaa pienemmät kuin 10 vuotta aikaisemmin. On toki niitä, joiden mielestä kenenkään toimeentulon ei pitäisi perustua tulonsiirtoihin. Näkemykselle voidaan varmaan esittää perusteita, mutta meillä on valittu toinen yhteiskuntapoliittinen malli. Jos siitä luovutaan, koko järjestelmä täytyy ajatella uudella tavalla.  Lopputulos oli kuitenkin selvä. Leikkaukset kohdistuivat kipeimmin väestöryhmiin, jotka ovat usein käytännön syistä yhden tulonsaajan perheitä, ja joilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia ilman kohtuutonta elämäntilannetta lisätä perheen tuloja työn kautta. Saatiin juuri sitä, mitä tilattiinkin; ei lapsiperheiden köyhyyttä yleensä, vaan perheiden välille eroja, joita perheiden omin toimin on vaikea kuroa kiinni. Monilapsisten perheiden "tilanneköyhyyttä" lisää vielä kaksi seikkaa. Kahden lapsen perheessä asunnon kooksi riittää vaikkapa neljä huonetta. Kun perhe tästä kasvaa, joudutaan hankkimaan uusi koti. Uuden asunnon hinnasta noin 40 prosenttia on pelkkää veroa. Sama tilanne koskee liikkumista. Jos perheellä on auto, joudutaan sitäkin kasvattamaan, mikäli kaikki haluavat matkustaa turvallisesti ja laillisesti. Auton hinnassa on noin 43 prosenttia pelkkää veroa. Seppo Särkiniemi ...

01.01.2007

YT -lain laajennus meni vikaan

Me allekirjoittaneet Suomen keskustan eduskuntaryhmän jäsenet perustelemme yhteistoimintalain käsittelyn äänestyskäyttäytymistämme seuraavasti: Sisällön lisäksi kritiikkimme kohdistuu menettelytapaan. Hallituksen esitys laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi valmisteltiin ns. kolmikantaneuvotteluissa SAK:n, EK:n ja työministeriön kesken. Suomen Yrittäjien vastustavaa kantaa ei otettu huomioon ja lopuksi esitys tuotiin hallitukseen ilman laajempaa poliittista valmistelua. Yhteistoimintalain laajennus vähintään 20 työntekijää työllistäviin yrityksiin ei ole hallitusohjelmassa. Näin myöskään kansanedustajina emme ole sitoutuneet lakiesitykseen. Mielestämme lain laajentaminen koskemaan myös 20-30 henkilöä työllistäviä yrityksiä lisää byrokratiaa eikä edistä työllistymistä pienissä yrityksissä. Laki voi johtaa myös yritysten pilkkomiseen ja toimii pahimmillaan yritysten kasvun esteenä. Suurimmat työpaikkojen menetyksethän ovat tapahtuneet jo nyt yhteistoimintalain piirissä olevissa yrityksissä, eivätkä kyseiset lait ole pystyneet takaamaan työpaikkojen säilymistä. Vastuulliset yrittäjät toimivat jo nykyään pienissäkin yrityksissä hyvässä yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa, jolloin informointi ja yhteistoiminta toteutuvat käytännössä ilman sanktiota. Matti Vanhasen hallituksen yrittäjyys, talous- ja työllisyyspolitiikka on ollut poikkeuksellisen menestyksekästä. Suomalaista yrittäjyyttä on tuettu niin veroratkaisuilla kuin panostuksilla osaamiseen ja tuotekehitykseen. Globalisaation myötä painimme kovassa kansainvälisessä sarjassa, joten on ymmärrettävää, että menetyksiäkin tulee. Kuitenkin 20.000 uuden yrityksen ja 100.000 työpaikan aikaansaaminen vaalikauden aikana osoittavat hallituksen yrittäjyyttä tukevan politiikan olleen oikeasuuntaista. Äänestämällä tyhjää lain käsittelyssä halusimme tuoda ilmi mielipiteemme kolmikannan heikkoa valmistelua kohtaan, jolloin yrittäjien näkemykset sivuutettiin. Emme kuitenkaan halunneet yhtyä äänestyksessä kokoomuksen passiiviseen ja epäjohdonmukaiseen linjaan. Vaikka emme kannata yt-lain laajentamista yli 20 henkilöä työllistäviin yrityksiin, tuemme samalla voimakkaasti Matti Vanhasen hallituksen kokonaisuudessaan hyvää yrittäjyys-, talous- ja työllisyyspolitiikkaa. Tulokset puhuvat puolestaan. Eduskunta 9.2.2007 Kyösti Karjula Mauri Salo Seppo Särkiniemi Markku Rossi ...

07.02.2007

Mistä on oikein kysymys?

Olin maanantaina (5.2) Bottalla mukana seminaarissa, kossa keskusteltiin alustusten ja kommenttien johdattamina Keskustan ja Kokoomuksen politiikasta. Professori Virmavirta ja Juha Kuisma esittivät hyvät analyysit menneestä, siitä mikä on puolueita erottanut ja yhteistyötä estänyt. Asiaa kertyi paljon henkilöiden välisestä kilpailusta, paikallisista ristiriidoista, aidoista poliittisista erimielisyyksistä mentaalisiin eroihin.Mutta sitten oli esillä asian toinen puoli. Maailma on muuttunut, ja Suomen poliittinen asema siinä mukana. Historia selittää mennyttä, ei tulevaisuutta. Tulevaisuus rakentuu ihmisten mielissä, elämäntavoissa, valinnoissa ja päätöksissä. Uusi sukupolvi on astumassa vastuuseen, ja sillä on uudet haasteet ja uusi mieli. Mikko Alkion ja Alexander Stubbin alustukset avasivat näköaloja tulevaisuuteen. Minua kiinnostavat seuraavat seikat: 1. Ensin valta. Politiikassa on aina kysymys vallasta ja mandaattia sen käyttämiseen haetaan kansalta neljän vuoden välein. SDP on taitavien poliitikkojen puolue. He käyttävät neljänneksen kannatuksella kolme kertaa suurempaa valtaa yhteiskunnassa. Ellei tämä vähitellen rupea kiinnostamaan niitä puolueita, jotka eivät ole sosialisteja, pidän tilannetta erikoisena. 2. Sitten asiat. Edessämme on suuria haasteita: yritysten kilpailukyky, palveluiden tuotantotavat, matalasta syntyvyydestä johtuva ikääntyminen, perusturvan riittämättömyydestä johtuva köyhyyden lisääntyminen, siirtyminen uusiutuviin energiamuotoihin. Poliitikkojen tehtävänä on tarjota näihin haasteisiin ratkaisuja. SDP:n ratkaisua voi kuvat sanalla EI. Valmiutta rakenteita korjaaviin muutoksiin ei ole. Katseeni kääntyy niihin päättäjiin, joilla valmiutta löytyy. 3. Kokoomuksessa on edelleen oikeisto, jonka aatemaailmaan en yhdy. Mutta puheenjohtaja Kataisen johdolla yhä enemmän maltillisia reformisteja, joiden ajattelu ei oleellisesti poikkea omastani. Ei ainakaan enempää, kuin oman puolueen sisällä vallitsevat erimielisyydet, jotka ovat täysin luonnollisia suuressa puolueessa. 4. Mikä olisi avoimempi ja reilumpi tapa päästä eteenpäin kuin aloittaa yhteinen keskustelu menneisyydestä ja ennen kaikkea tulevaisuudesta. Ensin seurustellaan, sitten mennään kihloihin ja lopulta naimisiin, jos siltä tuntuu. Nyt aloitetaan seurustelua. Olen koko painollani asian takana. Ei anneta sinipunamiesten ja punamultamiesten peloitteluiden hämmentää mieliä....

06.02.2007

Minä vai me?

Demarit ovat ottaneet vaaliohjelmaansa kaksi pronominia, joilla halutaan kuvata politiikan sisältöä. Me edustaa pehmeää, yhteisöllistä vastuuntuntoa. Minä puolestaan kovaa, itsekästä kilpailuhenkistä markkinataloutta. Molempia aatteita on ilmassa, mutta ei SDP:n kertomalla tavalla. Ensimmäkin  pitää muistaa, että Lipposen kahden hallituksen aikana köyhät saivat niin kovaa kyytiä tässä maassa, ettei historia moista muista. Perusturvaa leikattiin ja palveluita paisutettiin. Ei siis säästetty, vaan käytettiin raha toisin. Järjestelmät rakennettiin joustamattomiksi ja vaihtoehdottomiksi. Kuka oli se ME, jonka hyväksi politiikka pelasi? Minä tiedän, yrittäkääpä tekin arvata. Joka tapauksessa politiikan todellinen sisältö oli kivikovaa, oikeistolaista tummaa minää. Jos linja oikeasti kaduttaa, soisi sen näkyvän vaalien välilläkin lainsäädäntötyössä. Mutta minälle voisi löytyä suomalaisesta poliittisesta ajattelusta myös toinen merkitys. Olen kasvanut ja elänyt perinteessä, jossa jokaista kannustetaan ja rohkaistaan tekemään työtä, opiskelemaan ja kehittämään itseään. Asiaan on kuulunut myös vastuun periaate. Vastuu ensin itsestä, sitten perheestä ja muista läheisistä,  joskus jopa naapureista. Vasta tämän jälkeen tulee turvautua yhteiskunnan apuun, jota kyllä joskus tarvitaan. Pekka Kuusi opetti meitä 60 -luvulla rakentamaan sosiaalipolitiikan avulla sellaista maata, jossa kaikilla kansalaisilla asuinpaikasta ja tulotasosta huolimatta on yhtäläiset edellytykset kouluun, turvaan ja hoivaan. Olen tämän ajattelun kannattaja. Vuosien saatossa Kuusen idea on rappeutunut ajatukseksi: kyllä yhteiskunta hoitaa. Vastuu on silloin ulkoistettu ja jäljet pelottavat. Me on hyvä oivallus, mutta sitä ennen on vastuullinen minä. Muuten ei ole mitään jaettavaa. Kakku leivotaan ensin ja sitten vasta jaetaan....

04.02.2007

Onko poliittisella värillä väliä?

Kolme suurinta puoluetta sai uutisissa kansalta arvion "yhtä hyviä". Viikonlopun ajan monissa lehdissä on kerrottu, että puolueiden välillä ei ole eroja. Erot ovat siirtyneret puolueiden sisälle, ikään kuin ehdokkaiden välisiksi. Yhden vaalikauden kokemuksen perusteella voi jo sanoa, että puolueilla on edelleen eroja. Otan esille kaksi asiaa. Ensin suhtautuminen köyhyyteen. Perinteisesti Suomessa ajatellaan, että kokoomusta ei köyhyys kiinnosta, keskustaa kiinnostaa hiukan ja vasemmisto on heidän asialleen oikeasti omistautunut. Oikeassa elämässä vain pieni osa demareista on kiinnostunut niistä ihmisistä, jotka joutuvat elämään perusturvan varassa: äitiyspäivärahalla tai kansaneläkkeellä.  Takataskussa on monia esimerkkejä lainsäädäntötyöstä, jossa juuri demarien kylmä kanta on estänyt perusturvan korottamisen. Kyse on siis puhtaasti puolueesta, joka puhuu niiden kansalaisten äänellä, joilla on työpaikka ja ansiosidonnainen sosiaaliturva. Tätä tosiasiaa ei valitettavasti demarimedia koskaan oikein viitsi kansalaisille kertoa. Pakko on vielä lisätä, että Vasemmistoliitto on tässä asiassa aivan eri linjoilla, mikä sekin voi olla monelle yllätys. Kokoomuksen kohdalla tilanne on epäselvin. Puolue on ansioturvan asialla, muuta yksittäisillä edustajilla on myös toisenlaisia kantoja. Karu suhtautuminen köyhyyteen tulee esiin perhetuissa. Demareille kelpasi vain lapsilisän korottaminen ensimmäiselle lapselle, vaikka kaikki tutkimukset osoittavat monilapsisten perheiden olevan pahimmassa köyhyysriskissä. Suhtautuminen lasten kotihoidon tukeen on myös selkeä; kun demarit saavat vapaasti päättää, tuki poistetaan. Toinen esimerkki voisi olla yrittäjyys. Minusta on tuntunut aivan käsittämättömältä huomata, että demarit suhtautuvat asiaan niin kuin kaikki voisivat olla kunnassa töissä.Työläisen ja työelämän kysymykset liitetään sellaiseen maailmaan, jota ei ole ollut olemassa sen jälkeen, kun Suomi liittyi EU:n ja EMU:n jäseneksi. Pohjalla pilkistää edelleen markkinatolouden kritiikki niin, että mikäli yritys tuottaa voittoa, siinä on jotain väärin. Lainsäädäntö on kovin hidas ottamaan huomioon yrityksen kokoa. Samat velvollisuudet, mitkä suurille yrityksille on sälytetty, halutaan jollain keinolla saada myös pienten yritysten taakaksi. Ei ihme, jos järjestelmä on rakennettu niin mutkikkaaksi, että vain muutamalla prosentilla nuorisosta on halua ryhtyä yrittäjiksi. Tässä vain kaksi esimerkkiä, mutta sikäli tärkeiltä alueilta, että molemmat liittyvät hyvinvointiyhteiskunnan kivijalkaan. Ensimmäinen esimerkki vaikuttaa pienituloisimpien ihmisten elämään ja myös lapsiperheiden elämään. Jos ikääntymiseen halutaan vaikuttaa, tällä mallilla ei selvitä. Vaalimainoksessa SDP julistaa, että kilpailutus vie vanhuksilta hoitajat. Ei vie, elleivät päättäjät menetä järkeään. Mutta SDP:n harjoittama perhepolitiikka vie vanhuksilta hoitajat, kun koko kansakunnasta on tulossa vanhainkoti. Toinen liittyy hyvinvoinnin taloudelliseen kivijalkaan. Tulee aina muistaa, että hyvinvointimme ei perustu korkeaa veroasteeseen, vaan kilpailukykyiseen, innovatiiviseen elinkeinoelämään....

27.01.2007

Terveyspalvelut eivät saa rapistua

Olemme tottuneet ajattelemaan, että hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa kaikille kohtuullisen terveydenhuollon ja vielä kohtuullisilla kustannuksilla. Uutisten mukaan luulo ei ole tiedon väärti. Stakesin tutkimuksen mukaan köyhimpien kansalaisten terveyspalvelut ovat selvästi heikommalla tolalla kuin hyvätuloisten. Tulos on melkoinen suonenisku suomalaisille. Vain Yhdysvaltojen ja Portugalin järjestelmä suosivat Suomea enemmän hyvätuloisia. Kehitys ei voi jatkua näin. Suomalaisten rakentamaa terveydenhuoltojärjestelmää on tarkasteltava kokonaisuutena ja uudistuksia tarvitaan. Kelan pääjohtajan idea sosiaaliturvan perusremontista koskee myös tätä asiaa. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on halpa, vain noin 7 % BKT:sta. Halpuus perustuu pääosin hoitajien pieniin palkkoihin sekä hoitojonoihin. Hoitotakuu on purkanut jonoja kiitettävästi: 70000 on päästy noin 7000. Mutta hoitajien palkkakselle ei olla tehty mitään. Tilanne kärjistyy koko ajan erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa asumisen kova hinta alkaa nousta työllistämisen esteeksi. Mutta varsinainen pommi lojuu edelleen ns. monikanavaisessa rahoitusmallissa. Jos hoidon tarjoaja, maksaja ja hoidon määrääjä kulkevat kaikki omissa erilllisissä maailmoissaan, lopputulos on selvä. Käy juuri niin kuin uutisten mukaan nyt on käymässä. Resurssit loppuvat ensimmäiseksi sieltä, missä hoidon antaminen olisi kansantaloudellisesti kaikkei edullisinta eli kunnallisista terveyskeskuksista. Jos asiakkaalla on rahaa, palveluita saa ja osan niistä vielä KELA korvaa. Jos vaihtoehtona on vain terveyskeskus, tilanne on oleellisesti huonompi. Järjestelmä odottaa korjaamista. Ellei muu auta, on yksityinen ja julkinen rahoitus ja palvelutuotanto erotettava selkeästi toisistaan. Julkiset rahat -myös KELA - liitetään silloin julkiseen palvelutuotantoon ja yksityinen puoli elää puhtaasti markkinaperiaatteella. Palveluiden järjestäjänä julkinen puoli voi tietenkin tehdä ostopalvelusopimuksia, jos se katsotaan kustannustehokkaaksi tavaksi toimia. Näin voitaisiin luoda ainakin periaatteessa järjestelmä, jossa syy ja seuraus ovat jotenkin hahmotettavissa. Ellei niin ole, vaikuttamisen järki häipyy. Järjestelmä toimii niin, että ensin tiedetään mitä tavoitellaan. Sitten luodaan kokonaiskuva keinoista ja lopuksi päätetään.    ...

22.01.2007

Helpotuksen huokaus Uudeltamaalta

Näytti jo hyvän aikaa siltä, että Uudenmaan vaalipiirin yhdeksi suurimmaksi teemaksi muodostuu uraanin louhiminen. Ranskalaisen Areva -yhtiön lupahakemukset sekä läntisellä että itäisellä Uudellamaalla saivat alueen asukkaat valpastumaan ja ryhtymään kansalaisaktiivisuuden pohjalta toimiin hankkeiden ehkäisemiseksi. Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen teki 19.1 viisaan päätöksen. Ei ole tarvetta hötkyillä. Olisi kohtuullista katsoa ensin, millaiseksi uusi kaivoslaki eduskunnassa muotoutuu ja vasta sitten katsoa miten mennään eteenpäin. Pekkarisen päätös ei kaikkia miellyttänyt. Metalliliiton Vuorenmaa ontoi lehdissä lausuntoja, joissa hän paheksui ministerin päätöstä. Vuorenmaan kannanotto antaa uusmaalaisille hyvän pohjan miettiä, mille linjalle tukensa antavat. Tietenkin on rehellisyyden nimissä sanottava, että moraalin muodoista kaksinaismoraali on kaikista vastenmielisin. Se on vähän kuin jälkiviisaus. Jos me rakennamme energiantuotannostamme merkittävän osan ydinvoiman varaan, olisi varmaan kohtuullista kantaa asiasta myös kokonaisvastuu. Sekä uraanin louhimisesta, että jätteiden säilyttämisestä. Tämä kaikki saattaisi vaikuttaa ydinsähkön hintaan, ja jouduttaa niitä päätöksiä, joilla Suomi hyödyntää kaikki kotimaisen, uusiutuvan, vihreän energian mahdollisuudet. Keskusta on tähän valmis. Nähtäväksi jää, jääkö puolue tavoitteensa kanssa yksin.  ...

16.01.2007

Perloksen tilanne puhututti eduskuntaa

Uutiset 1200 ihmisen lomautuksista herättivät kansalaiset ja kansanedustajat unesta. Suomi on selviytynyt talouden muutoksista hyvin. Uusia työpaikkoja on syntynyt enemmän kuin niitä on havinnyt. Mutta maailma ympärillämme on kova. Globalisaatiosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta sen olemassaolo on kiusallinen tosiasia, jota ei eduskunnassakaan päätetä. Tämä seikka ei tunnu politiikassa avautuvan millään. Eduskunnassa kuultiin lisäbudjetin käsittelyn yhteydessä monta palavaa puheenvuoroa irtisanomissuojan korottamisen puolesta. Ajatus on valitettavasti vanhasta maailmasta. Suunnan pitäisi olla päinvastainen, jotta uusien työpaikkojen syntymiseen ja työntekijöiden palkkaamiseen liittyvä riski painettaisiin mahdollisimman alas. Siis kohti Tanskan mallia. Siihen kuuluu myös työttömyyskorvauksen tason korottaminen lähelle 90 %. Nopeiden muutosten ja joustavien ratkaisujen lisääntyessä tosiasiat on vain myönnettävä. Sosiaalipoliittinen malli on rakennettava sen arjen varaan, jossa todella elämme, ei sen jota toivoisimme. Vanhasta maailmasta on myös se retoriikka, jossa katseet kääntyvät valtion tukitoimiin. Niillä on kyllä suuri merkitys silloin, kun rakennetaan koulutus ja rahoitusjärjestelmiä uusien yritysten käynnistämiseksi. Mutta eivät yritykset ilkeyksissään lomauta työntekijöitä tai lakkauta tuotantoa Suomessa. Kyse on markkinoista ja kannattavuudesta. Tämä voi tuntua kovalta, mutta ellei tosiasioita katsota silmiin, menetykset voivat olla rajuja. Nyt pitää kysyä, miksi Suomeen ei investoida, vaikka maamme on monissa tutkimuksissa kilpailukyvyn huipulla? Miksi niin harva suomalainen nuori ilmoittaa kiinnostuksensa yrittäjyyteen? Miten suomalainen omistaminen voitaisiin turvata? Mm. näihin kysymyksiin pitäisi vastata lainsäädännöllä. Naivi höpötys yrittäjien yhteiskuntaastuusta on vastuun pakoilemista. Globaalissa markkinataloudessa maailma makaa tällaisessa asennossa silloinkin, kun se meistä tuntuu väärältä je epäoikeudenmukaiselta.  ...

13.01.2007

Merkittävä laki kuntapäättäjille

Eduskunta hyväksyi perjantaina (12.1) odotetusti Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelain. Nimi on pitkä ja asiakin melko mutkikas, mutta kyseessä on yksi koko vaalikauden tärkeimmistä päätöksistä. Ministeri Manninen ja koko hallitus ansaitsee ylimääräisen sulan hattuun. Edessä on vielä toinen käsittely, mutta siinä tuskin mikään muuttuu. Poliitikkoja usein syytetään vastuunpakoilusta. Uudessa puitelaissa suomalaista yhteiskuntaa ja sen tulevaisuutta katsotaan suoraan silmiin. Kuntatalouden menot kasvavat liian nopeasti ja väestörakenteen muuttumisen raskaimmat vuodet ovat vielä edessä. Kuntapäättäjät patistellaan nyt tositoimiin, jotta hyvinvointiyhteiskunta voitaisiin säilyttää. Vasemmalla laidalla on kovasti painotettu kuntaliitoksia. Niitä toteutettiinkin vuoden vaihteessa ennätysmäärä. Ja lisää on tulossa. Ongelmana on vain se, että suuruuden ekonomian ei kukaan ole osoittanut tuovan säästöjä eikä siten ratkaisua ongelmaan. Ratkaisu löytyy palveluiden tuotantotavoista, julkisen sääntelyn purkamisesta, kunta - valtio- suhteen uudelleen arvioinnista sekä kansalaisten oman vastuun ja julkisen vastuun rajapintojen uudesta tarkastelusta. Kaikkeen tähän vasemmisto näyttää suhtautuvan EI -asenteella. Sen valta kun on juuri niissä rakenteissa, joiden uudistamista nyt tarvitaan. Pääkaupunkiseudun osalta olisin toivonut hiukan toisenlaista mallia. Meillä on jo nyt YTV, on HUS ja on yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kohdalla. Tätä tasoa hiukan kehittämällä olisi luotu aluekuntamalli, joka olisi ratkaissut yhteistyön ja paikallisdemokratian ongelmat. Niin ei nyt tehty. Puitelaki on onneksi niin väljä, että vastuu on nyt siellä missä sen pitääkin olla, eli kunnissa. Suomalaisella kansalaisyhteiskunnalla on nyt aika näyttää, mihin se parhaimmillaan pystyy.  ...