27.11.2006

Viinaveroa voisi nostaa

Tärkeä perjantai 24.11.2006 Luottamustehtävään valittu päätöksentekijä ei menetä asemaansa, jos hän tunnustaa virheitä. Virheitä tekee jokainen, ja poliittisessa päätöksenteossa niitä tehdään erityisen paljon. Joskus se johtuu kompromisseista, joskus siitä, että vallan ja asioiden ollessa ristiriidassa, valta lähes poikkeuksetta voittaa. Äänestin alkoholiveron korotusta vastaan keväällä 2004. Sain paljon nuhteita ja moitteita, mutta tämän päivän tilastojen valossa on vaikea nähdä, miksi olisi pitänyt tehdä toisin. Sain pitää keskustan ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa ja siinä kuvata niita periaatteita ja käytännön toimia, joiden pohjalta pitäisi mennä eteenpäin. Asiaa ei parantaisi hallituksen vaihtaminen tässä tilanteessa. Vaalien jälkeen toivon sen tapahtuvan - myös pohjan osalta. Välikysymysäänestyksessä oli luontevaa tukea istuvaa hallitusta, jolla on kaikki mahdollisuudet ja ilmeisesti myös tahtoa toimia. Seuraavassa puheenvuoroni kokonaisuudessaan:   Arvoisa puhemiesAlkoholipolitiikka on muuttunut 60-luvulta alkaen selvästi. Se näkyy kulutuksen rajoitusten purkamisena, saatavuuden helpottumisena ja alkoholin hinnan laskuna. Lopputuloksena on ollut alkoholin kokonaiskulutuksen kasvu reilusti nelinkertaiseksi. Alkiolaisen raittiusmiehenkin on myönnettävä, että uudistusten tarkoituksena ei liene ollut alkoholihaittojen lisääminen, vaan alkoholikulttuuriin vaikuttaminen. Kulutustottumuksia pyrittiin kääntämään pois väkevistä juomista ja humalahakuisuudesta. Seurauksena oli Pyrrhoksen voitto. Väkevien alkoholijuomien kulutus kylläkin laski vuodesta 1960 vuoteen 2005 ja viinien kulutus nousi. Mutta kokonaiskulutus riistäytyi samalla moninkertaiseksi. Ja maitokauppamyyntiin päässeen keskioluen osuus kokonaiskulutuksesta nousi lähes puoleen. Kolmas kulttuurimuutos kosketti tasa-arvoa. Alkoholinkulutus oli Suomessa 1960-luvun lopulle saakka lähes täysin miesten harteilla. Sittemmin myös naiset ovat osallistuneet taakan jakamiseen merkittävällä panoksella. Kulutuksen kasvu johtui siitä, että alkoholipolitiikan liberalisoituessa alkoholikulttuuri muuttui ja alkoholin käyttö tuli hyväksyttäväksi varsinkin nuorisokulttuurissa. Sen käyttö muuttui hyväksyttäväksi ja julkiseksi myös yleisissä tilaisuuksissa, kuten urheilu- ja kulttuuritapahtumissa. Tapakulttuurin moraalinen jarru ei enää pitänyt. Samaan ajanjaksoon ajoittuu kuntien ja koulujen tekemän raittiuskasvatuksen romahtaminen. Kulttuurin muuttuessa siltä loppui ns. katu-uskottavuus. Kouluarvostelun mukaan harjoitetulle alkoholipolitiikalle pitäisi antaa nelonen.  Kiista oikeasta alkoholipolitiikan mittarista liittyy myös viimeiseen, keväällä 2004 tehtyyn muutokseen. Hallitus laski alkoholiveroa keskimäärin 33 prosentilla, mikä merkitsi kotimaisen alkoholin hintojen laskua noin 22 prosentilla. Hintojen lasku oli suurin väkevien juomien kohdalla. Verotuksen muutosta hallitus perusteli muista EU:n jäsenmaista tuotavan alkoholin matkustajarajoitusten poistumisella. Verotusta laskettiin matkustajatuonnin rajoittamiseksi erityisesti Virosta, joka oli tulossa EU:n jäsenmaaksi. Myös Venäjän matkailuun liittynyttä salakuljetusta haluttiin hillitä. Huonoista vaihtoehdoista haluttiin valita vähiten huono: mieluimmin alkoholin ostaminen laillisesti Suomesta kuin sen tuominen ulkoa, ja siihen liittyvä pimeä viinakauppa. Alkoholiveroalennuksen ja veropohjan kaventumisen seurauksena valtion alkoholijuomien myynnistä saadut verotulot laskivat noin 350 miljoonaa euroa vuoden 2003 lukuihin verrattuna.  Muutosten vaikuttamana tilastoitu alkoholinkulutus kasvoi 7,7 litrasta 8,5 litraan. Tilastoimaton alkoholinkulutus kohosi myös veroalennuksen seurauksena 1,7 prosentista 2,3 prosenttiin, mutta näyttäisi laskevan hieman kuluvan vuoden aikana niin, että kokonaiskulutus saattaa hieman laskea tänä vuonna. Lopputulema suomalaisesta alkoholin kulutuksesta on lohduton: Pieni osa ei juo ollenkaan, suuri osa juo vähän, suurin osa tavalla, jota Suomessa kutsutaan kohtuudeksi ja pieni osa erittäin paljon. Jako ei ole viimeisen 30 vuoden aikana juurikaan muuttunut. Väestön kymmenesosa juo lähes puolet kaikesta kulutetusta alkoholista. Kulutuksen muutosta ei voi selittää paranneella elintasolla, koska alkoholin kulutuksen pitkän aikavälin trendi on ollut viime vuosikymmeninä laskusuuntainen monessa Euroopan maassa. Erityisen merkittävästi alkoholin kulutus on vähentynyt Etelä-Euroopan viinintuottajamaissa. Suomen alkoholipolitiikka poikkeaa myös muiden Pohjoismaiden linjasta. Ruotsissa kulutus laskee, vaikka Ruotsi ole alentanut alkoholiverotustaan. Lasku koskee myös alkoholin matkustajatuontia.  Arvailujen varaan jää, olisiko kulutuksen kasvu ollut maltillisempaa, jos veroalennukset olisi tehty vähittäin Suomen EU -jäsenyyden alusta alkaen. Tätä varmaan kannattaa kysy Niinistöltä, kun hän muutaman kuukauden jälkeen palaa suomalaiseen politiikkaan. Samalla voi kysyä, miten hän työväestön edustajana suhtautuu likaisen työn tekemiseen ja teettämiseen toisilla. Päihteiden aiheuttamat haitat ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma ja yleisin päihdyttävä aine on edelleen alkoholi -ei siis huumeet, jotka saavat päihdepolitiikan keskustelussa suurimman huomion.  Alkoholin puutteeseen ei kukaan ole tietääkseni kuollut, mutta nyt sen liikakäyttö on työikäisillä tärkein ennenaikaisen kuoleman aiheuttaja. Noin 40 % 25-44 -vuotiaiden kuolemista johtuu alkoholista. Kaikkiaan noin 3000 ihmistä kuolee vuosittain alkoholisairauksiin tai -onnettomuuksiin. Kyseessä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Alkoholiongelmasta aiheutuu tavattomat kustannukset terveydenhuollolle. Noin puolet Suomen vuosittaisesta 20 000 rattijuoposta on alkoholin ongelmakäyttäjiä ja uusijoita. Alkoholi on tärkeä osatekijä myös esim. verenpainetaudin, sydänperäisten äkkikuolemien ja eräiden syöpäsairauksien synnyssä. Alkoholin aiheuttamat vuotuiset kustannukset sosiaali- ja terveystoimessa, rikollisuutena ja tuotannon menetyksinä ylittivät jo ennen veroalea miljardi euroa. Lisäksi alkoholi aiheuttaa paljon kärsimyksiä lapsille ja perheille. Vanhempien runsas päihteidenkäyttö on ollut syynä 30-50 prosentissa huostaanotoista. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä on ollut jatkuvassa kasvussa 1990-luvun alusta lähtien. Yli 70 prosenttia pahoinpitelyistä tehdään alkoholin vaikutuksen alaisena ja lähes joka kolmas itsemurhan tehnyt on ollut humalassa.  Tarkkaa tietoa alkoholin kulutuksen historiasta, kulutustottumuksista ja kulutuksen jakautumisesta on runsaasti. Samoin alkoholin haitoista, jotka ilmenevät sekä yksilö- että sosiaalisella tasolla. Tietojen merkityksen arvioinnissa vallitsee kuitenkin hämmennys. Näkökulmia on paljon, syy- ja seuraussuhteita on vaikea tarkasti tulkita ja Suomen perinteisen alkoholipoliittisen järjestelmän liikkumavara on kaventunut. Hintapolitiikan mahdollisuudet ovat rajalliset, kun kuluttajat voivat helposti siirtää hankintojaan ulkomaanmatkoilla tehtäviksi. Myös Alkon myymäläverkosto postipalveluineen on niin tiheä, että alkoholijuomien saatavuus ei enää merkittävästi rajoita kulutusta. Onneksi hallitus on selkeästi torjunut viinien tulon elintarvikeliikkeisiin, jonka on arvioitu lisäävän alkoholin kulutusta noin 10-15 prosenttia. Hallitus antoi eduskunnalle lokakuussa esityksen alkoholilaiksi. Esitykseen on koottu toimenpidepaketti, joka sisältää paljousalennusten poiston lisäksi muun muassa lapsiin ja nuoriin kohdistuvan alkoholimainonnan rajoituksia televisiossa, elokuvateattereissa ja urheilu- ja liikuntajärjestöjen tilaisuuksissa, on pidettävä myönteisinä. Sellaisia ovat myös alkoholipakkauksiin ja -pulloihin tulevat varoitusmerkinnät sikiövaurioista, polkuhintamyynnin loppuminen ja kielto myydä alkoholia aamuisin ennen yhdeksää. Laki täydentää hallituksen antamaa alkoholiohjelmaa vuosille 2004-2007. Oikea asennemuutos on nähtävissä myös työmarkkinajärjestöjen hoitoonohjaussuosituksissa. Järjestöt korostavat ennaltaehkäisyn ja varhaisen puuttumisen merkitystä päihdeongelmien hoitamisessa. Tiedottamisella ja henkilöstön, työnantajien ja työterveyshuollon yhteistyöllä voidaan vaikuttaa asenteisiin työyhteisössä ja madaltaa päihdeongelmien puheeksi ottamisen kynnystä. Keskusjärjestöt suosittelevat työpaikoille päihdeongelmien ennaltaehkäisyä, päihdeasioiden käsittelyä ja hoitoonohjausta sisältävän toimintamallin tekemistä. Mutta rehellisesti on myös myönnettävä, että yritykset muuttaa alkoholikulttuuria eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Alkoholin kulutus jatkuu korkeana ja haitat vain syvenevät. Keskustan mielestä hallituksella tulee olla varaa tarkastella koko alkoholipolitiikan keinovalikoimaa rohkeasti. Korjaavia keinoja on katsottava ensisijaisesti kulutuksen haittojen ja niistä kärsivien kansalaisten näkökulmasta. Ratkaisuja tehdään ristiriitaisissa tilanteissa, mutta aina kuitenkin arvopohjaisesti.  Ei tule vähätellä esim. MML:n kannanottoa: " Lapsen alkoholilta suojelemisen on perustuttava alkoholi- ja humalahakuisen nykykulttuurin muuttamiseen. Alkoholin käytön yleisyys ja näkyvyys ylläpitävät käsitystä, että päihteet kuuluvat normaaliin elämään ja ovat osa aikuistumista. Päihteiden käytön haitat ja humalan vaarallisuus eivät ole lasten ja nuorten tiedossa." Siksi alkoholin myynnin ikärajoja on valvottava nykyistä tehokkaammin. Erityisesti anniskelupaikoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla on tarpeen parantaa ikärajavalvontaa. Suomessa hiljainen enemmistö joutuu seuraamaan voimattomana alkoholihaittojen kasvua ja sen myötä tapahtuvaa elinympäristön ja elämän laadun huononemista. Järjestys on se, että hiljentyvästä lähiöstä lähtevät ensin erikoisliikkeet, sitten ruokakaupat ja tilalle tulee kaljakuppiloita. Pitäisikö kunnilla olla nykyistä huomattavasti suurempi sananvalta -kunnallinen veto -oikeus -, kun anniskelulupia myönnetään? Muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa alkoholihallinto on osa kunnallista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jolloin alkoholin saatavuudesta päättää sama taho, jolla on vastuu käytöstä aiheutuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Jos kulutuksen suunta ei muutu ilman hinnan tarkistamista, keskustan mielestä sitä keinoa on rohkeasti käytettävä. Päättäjillä on täydet valtuudet toimia asiassa jo ennen maaliskuun eduskuntavaaleja. ...

13.10.2006

Itsekäs valinta

Eduskunta päätti äänestyksen jälkeen hyväksyä hedelmöityshoitojen antamisen myös yksinäisille naisille ja naispareille. Pidän päätöstä murheellisena, mutta hyvänä osoituksena aikamme arvoista. Keskustelussa pyrittiin häivyttämään kaikki moraaliset ongelmat. Niin tehdään aina, kun ollaan pahanteossa. Puhuttiin lasten oikeudesta syntyä toivottuna ja rakastettuna, puhuttiin siitä,miten kaikissa perhemuodoissa voi elää onnellisia ihmisä. Aivan totta ja oikein, mutta nyt ei päätetty näistä asioista. Nyt päätettiin siitä, että osa lapsista syntyy tänne isättöminä. Asiaa ei vähääkään muuta se, että hedelmöityshoidoilla hankitulla lapsella on oikeus 18 vuotta täytettyään saada tietää, kuka hänen biologinen isänsä on. En voi muuta kuin hiljaa ihmetellä, miten aikuisten tarve -sinänsä ihan ymmärrettävä tarve- menee lapsen oikeuden yli silloin kun lainsäätäjä tekee harkintaa. Kovaa, välinpitämätöntä ja itsekästä....
26.09.2006
Äänestin metron puolesta
Viimeinen valtuuston kokous oli minulle kiusallinen. Ainoana asiana käsiteltiin metron rakentamista Espooseen ja ole koko ajan ilmoittanut vastustavani hanketta. Päädyin lopulta pitkän harkinnan jälkeen toiseen ratkaisuun. Olin asettanut itselleni kolme kriteeriä päätöksen perusteiksi. Ensimmäinen liittyi liikenteellisiin kysymyksiin. Metro pidentää matkustusaikoja Espoon ja Helsingin välillä, ei vähennä yksityisautoilua ja on melko sopimaton liikennemuoto Espoon kaupunkirakennetta ajatellen. Tällä perusteella olisi pitänyt vastustaa hanketta. Toinen perusteeni liittyi yleiskaavaan. Se esiteltiin meille valtuuston kokouksessa elokuussa ja viesti oli selvä. Yleiskaava ottaa huomioon Etelä-Espoon liikenneratkaisun, mutta perusteet säilyvät samoina riippumatta siitä, valitaanko liikennemuodoksi bussi, metro vai jokin muu raideliikennemuoto. Etelä-Espoota siis tiivistetään kaikissa tapauksissa. Tämä kriteeri jää siis metron suhteen neutraaliksi. Kolmantena perusteena oli pääkaupunkiseudun yhteisyö. Tämä ratkaisi asian kohdallani. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat sopineet aiesopimuksen, joka sisältää myös kannanoton liikennejärjestelyihin. Paketin kokonaisuuteen kuuluu Espoon kannalta tärkeät hankkeet kuten Kehä I perusparannus, Kehä II jatkaminen ja kaupunkirata Kauklahteen asti. Kaikki poikittaisliikenteen sujumisen ja kasvun kannalta tärkeitä hankkeita. Samassa paketissa on myös Vantaan ja Helsingin kannalta tärkeitä hankkeita. Jokainen politiikkaa seurannut ymmärtää, että kyseessä on kokonaissopimus, josta ei voi irroittaa osia omaan käyttöön. Saman aikaisesti on PARAS -hankkeeseen liittyvä valmisteluvaihe, jossa pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyöhalut ja -taidot puntaroidaan. Jos Espoo sanoisi metrolle ei, syntyisi kiusallinen tilanne, jossa sopimuksen muutkaan osat eivät toteutuisi. Eivät myöskään Espoolle tärkeät liikennehankkeet. En haluaisi olla espoolainen päättäjä siinä tilanteessa, jossa valtiovalta katsoo PKS kaupunkien epäonnistuneen yhteistyöaikeissa ja kaupunkien toimia ruvettaisiin ohjaamaan tiukalla kädellä valtion toimesta. Siksi oli parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hyväksyä se vaihtoehto, jossa otetaan askel taaksepäin, jotta päästäisiin kaksi askelta eteenpäin....

15.09.2006

Viimeinen syksy

Vuonna 2003 valitun eduskunnan viimeinen syksy on käynnistynyt. Vieläpä täysin työn merkeissä. Koko viikko on oltu aamusta alkaen vuoden 2007 talousarvion kimpussa. Hallituspuolueiden kansanedustajat ovat kehuneet hallituksen saavutuksia ja oppositio on löytänyt samoista papereista runsaasti keskeneräisyyttä ja puutteita. Minua on miellyttänyt koko hallituskauden mittainen selväjärkinen toiminta yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi. Yritysverouudistus, ALV -alarajan huojennukset, varallisuusvero ja kotitalousvähennyksen laajennus ovat tästä esimerkkejä. Tässä budjetissa yrittäjän perheenjäsenet saatetaan työttömyyskorvauksen piiriin, mikä on tervetullut uudistus ja laskee osaltaan kynnystä ryhtyä yrittäjäksi. Ei näillä vielä toki vielä herran huonetta valmiiksi saada. Suomi ei ole vieläkään kovin innostava investointien kohdemaa ja virkamieskunnassa tuntuu jatkuvasti riittävän niitä, jotka eivät muista, ketkä viimekädessä heidänkin palkkansa maksavat. Vanha jako sosialidemokraatteihin ja markkinatalouspuolueeseen on edelleen kiusallisen totta. Mutta vaalit on edessä. Toiseksi olen iloinen siitä suunnanmuutoksesta, jonka Vanhasen hallitus on toteuttanut perhepolitiikassa. 90 -Luvun leikkauksia tulonsiirroissa kaikkein köyhimmille on voitu korjata. Mutta edelleen esim. lapsilisän reaalitaso on 34% pienempi kuin se oli vuonna 2003 ja kotihoidontuen reaalitaso lähes 11% pienempi kuin vuonna 2003. Kyseessä on poliittisen päätöksenteon sokea pilkku. Kansakuntamme vakavin ongelma on ikääntyminen, mutta korjaavat poliittiset toimet eivät nouse jalalle vaikka itkisi. Heinäluoma tarttui asiaan muistuttamalla rehellisyydestä eläkemaksujen suhteen. Niitä on nostettava, jos aiomme pitää lupauksistamme kiinni. Aivan oikein. Mutta olisi ollut vielä rehellisempää sanoa, että eläkemaksujen korotukset eivät riitä paikkaamaan edessä olevaa murrosta, ellei syntyvyys nouse. Tutkimusten mukaan suomalaisilla olisi haluja, mutta perhepoliittinen mallimme on väärä. Vastuun kantaa SDP yhdessä naisjärjestöjen kanssa. Kolmas ilonaiheeni liittyy kunta -ja palvelurakenneuudistukseen, joka etenee suotuisasti kaikesta huolimatta. Ministeri Mannisen urakka on ollut lähes kohtuuton, mutta eteenpäin mennään. Hanke osoittaa poliittista vastuuntuntoa.  Kun rahaa ei ole tulossa lisää, on palveluiden tuotantorakenteita uudistettava ja tehostettava. Jarrumiehiäkin löytyy, mutta Keskusta on muutoksessa mukana ja näytää jopa johtavan sitä. Espoolaisena olen tietenkin iloinen suurista liikennehankkeista, joilla monien ihmisten arkea helpotetaan. Kehä I peruskorjaus välillä Vallikallio-Turunväylä ja kantatien 51 korjaus välillä Kirkkonummi -Kivenlahti ovat tervetulleita. Keskusta kehittää koko maata  ...

10.07.2006

Yksityisiä vai julkisia palveluita

Kirjoitus julkaistiin mm. LänsiväylässäSuomalaiset päättäjät ovat joutuneet muodostamaan itselleen kannan julkisiin palveluihin. Aihe on poliittisesti herkkä ja kuntalaisten kannalta suunnattoman tärkeä. Koko kunta- ja palvelurakenneuudistus tähtää siihen, että hyvinvointipalvelut voidaan turvata sekä meille että lapsillemme. Siitä vain on epäselvyyttä, miten pitäisi toimia, jotta päämäärä saavutettaisiin. Stakesin uusimpien tutkimusten mukaan suomalaiset todella arvostavat palveluita ja julkisen sektorin roolia niiden tuottajana. Mutta nyt kriittisen lukijan pitää olla tarkkana. Voi nimittäin olla niinkin, että kansalaisille ei tule heti mieleen, mistä puhutaan, kun puhutaan julkisista ja yksityisistä palveluista. Tässä hämmennyksessä poliittinen keskustelu on keittänyt soppaa tavalla, josta on vaikea sanoa mitään hyvää. Suurin osa keskustelijoista ei tee eroa palveluiden järjestämisen ja tuottamisen välille. Järjestäjän vastuu on suurempi. Sen tulee huolehtia siitä, että kuntalainen saa ne palvelut, jotka laki hänelle määrää tai jotka valtuusto on oman harkintavaltansa puitteissa päättänyt tarjota. Lasku tästä kaikesta menee veronmaksajalle lukuun ottamatta palvelumaksuja, joita kunta voi joissakin tapauksissa periä. Palveluiden tuottaminen on kokonaan toinen asia. Kyse on käytännön työstä ja toiminnasta. Kunta voi tuottaa palveluita omana toimintanaan tai ostaa ne yrittäjältä tai vaikkapa yhdistykseltä. Palvelun saajan kannalta ei liene merkitystä sillä auraako lumet kadulta suoraan kunnan palkkalistoilla oleva työntekijä vai paikallinen yrittäjä. Tärkeintä on palvelun toiminta, laatu ja kilpailukykyinen hinta. Kun palvelun järjestäjänä on kunta tai valtio, palvelu on julkista. Yrittäjän mukana oleminen palvelun tuottamisessa ei tee palvelusta yksityistä. Palvelu on yksityistä silloin, kun sitä ei makseta veroista, vaan jokainen maksaa omasta pussistaan sen mitä on ostanut tai tilannut. Ellei tämä asia ole koko ajan kirkkaana mielessä, poliittisessa vaihtoehtojen esittämisessä ei ole mitään järkeä. Suomalaiset ovat valinneet ns. pohjoismaisen hyvinvointivaltion, jolloin valtaosa palveluista järjestetään julkisesti. En ole tavannut ainuttakaan poliitikkoa, joka aidosti haluaisi yksityistää nämä palvelut. Mutta yhä enemmän on meitä, jotka haluaisimme avata palveluiden tuottamista kilpailun piiriin. Moni toveri nousee jo tässä vaiheessa penkistä ja pitää palopuheen yksityistämisen vaaroista. Vapaassa maassa niin voi tehdä, mutta hyvinvointivaltio ajetaan ilman uudistuksia karille. Espoossa on käytössä malli, jossa palveluita pyritään koko ajan tuotteistamaan ja kilpailuttamaan. Se toimii parhaimmillaan kahteen suuntaan. Yhtäältä kilpailu vaikuttaa hintatasoon, jolloin veronmaksaja säästää. Toisaalta kilpailu pakottaa myös kaupungin tutkimaan ja kehittämään omaa palvelutuotantoaan. Kehittäminen on tietenkin vaarallinen sana, koska se tässä yhteydessä luetaan helposti hiillostamiseksi. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että taitava kehitystyö parantaa työssä jaksamista ja viihtymistä ja parhaimmillaan myös palkkatasoa. Moni tyrmää ajatuksen kilpailusta sillä, ettei varteenotettavia yksityisiä palvelutuottajia ole vielä riittävästi. Monilla aloilla voi ollakin niin, mutta suru tämän vainajan vierellä ei ole aitoa. Palveluyrittäjyys kasvaa vasta sitten, kun sille tehdään tilaa. Hyvänä esimerkkinä mallista on vaikkapa hoitoseteli. Sen arvo voidaan määritellä kilpailukykyiseksi, mutta valinnan vapaus jätetään palvelun käyttäjälle. Samaan lopputulokseen tähtää vaikkapa päivähoidon tasarahamalli. Ja kansan mieli on kekseliäs, jos sille vain luodaan rakenne ja mahdollisuus poliittisilla päätöksillä. Kyseessä ei ole yksityistäminen. Esim. hoitosetelin arvo maksetaan veroista. Jos joku haluaa laittaa lisäksi omaa rahaa väliin, tehköön niin. Kun jokainen päättäjä joutuu myöntämään itselleen ja julkisesti, että emme selviä tulevasta palvelutarpeen kasvusta ilman rakennemuutoksia, pitäisin em. mallia tehokkaana ja pehmeänä. Järjestämisvastuun säilyminen julkisella sektorilla estää tehokkaasti kansan jakautumisen kahteen kerrokseen eli turvaa palvelut myös pienituloisille kuntalaisille. Tuottamisvastuun härkäpäinen suojaaminen markkinoilta johtaa vääjäämättä tilanteeseen, missä köyhät kärsivät eniten. Palvelutuottajia on kuitenkin jo nyt niin paljon, että rahalla saa aina, jos vain rahaa on. Ja rikkailla yleensä on. Seppo Särkiniemi Kansanedustaja Pastori Espoo ...

01.06.2006

Onneksi olkoon meille kaikille

Eduskunnassa on tänää  juhlittu. Suomalainen kansanedustuslaitos, yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva, yksikamarinen eduskunta täyttää 100 vuotta. Ehkä emme osaa arvata ja arvostaa, miten tärkeästä asiasta on ja on ollut kyse. Kansanvalta, demokratia, lienee yksi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia. Se ei synny päivässä eikä yhdellä päätöksellä. Kyse on vuosikymmenten rakentamisesta ja "viljelystä" kohti sellaista todellisuutta, jossa nyt elämme. On tarvittu yksilöitä, kansanliikkeitä, puolueita ja kirkkoa. On tarvittu ja tarvitaan joka päivä luottamusta, kunnioitusta, sitoutumista, työtä, toivoa ja armoa. Vaihtoehtona demokratialle on mielivalta, hirmuvalta, harvainvalta, yksinvalta tai kaaos. Tämän kaltaisissa elinoloissa suuri osa ihmiskunnasta elää koko ajan. Hienot juhlat. Otan lakin pois päästä ja olen hiljaisella, iloisella ja kiitollisella mielellä suomalainen....

31.05.2006

Kuntailtamien satoa

Pornaisten kunta ja Helsingin Sanomat järjesti kuntailtamat Pornaisissa 31.5. Ministerit ja tutkijat vastailivat kansalaisten kysymyksiin.  Tilaisuudessa julkaistiin myös Hesarin teettämä uusin gallup, jonka viesti oli hyvin yksiselitteinen: Ei pakkoliitoksia, ei minimikokoa. Suomalasten enemmistössä näyttää asuvan pieni kepulainen, kuten ministeri Manninen tilaisuudessa totesi. Kuntakeskustelu on jopa päättäjille kovin vaikea keskusteluaihe. Näkökulmia ja lähestymistapoja on niin paljon, ettei todellista argumentointia tahdo millään syntyä. Tilanne ei kuitenkaan ole politiikassa ainutlaatuinen. Omista tuntemuksista voi sanoa sen verran, että nyt poliitikot ovat  -kerrankin - olleet vastuuntuntoisia. Tilastojen valossa, eli sen tietämyksen mukaan, mikä meillä kohtuudella on käytettävissä, edessämme on mahdottoman tuntuinen yhtälö.  Sen lopputulos on yksinkertainen: Joko palveluita puretaan tai niitä tuotetaan nykyistä oleellisesti tehokkaammin. Uudistuksessa yritetään kulkea jälkimmäistä polkua. Sekin on kovin kivinen ja haarautuu jatkuvasti. Jos toteutetaan SDP:n ja kokoomuksen lanseeraama 20000 asukkaan peruskuntamalli, on edessä pakkoliitoksia ja irtisanomisia. Harvaanasutuilla alueilla palvelutarjonta heikkenee ja kustannusten säästöjen muodostuminen suurkunnissa on kyseenalaista. Niistä on aina päätettävä erikseen, kunnan koko ei niitä ratkaise. Joku voi harhautua uskomaan, että em. mallin pohjalta päästäisiin ns. kahden portaan hallintomalliin, jossa toimijoina olis vain kunta ja valtio. Ajatusta saatetaan siivittää hurskaalla puheella kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä. Tämä malli ei ole käytössä missään tunnetussa demokratiassa, eikä se toteudu myöskään Suomessa. Kuntien välinen tai maakunnallinen organisaatiotaso tulee säilymään ja samoin tulee säilymään kuntien välinen talouden tasausjärjestelmä. Uudistuksessa on kuitenkin aito mahdollisuus. Järjestämisvastuun ja tuottamisvastuun erottamiseen tai tilaaja-tuottaja -malliin. Siis siihen, että palvelutuotanto avataan aidosti markkinoille ja käytetään markkinatalouden omaa logiikkaa -kilpailua ja kekselijäisyyttä- luomaan palveluihin tehoa. Tätä moni kutsuu yksityistämiseksi. Se ei ole sitä. Palveluiden olemassaolosta, saatavuudesta, laadusta ja rahoituksesta vastaa kunta ja valtio, kuten tapahtuu nytkin. Valinta ja arviointi siirtyy vain kuluttajalle eli kuntalaiselle. Mutta kansan todellisen tahdon esiintulo on niin vakava asia, ettei sitä haluta edistää. Ainakaan niissä poliittisissa liikkeissä, joiden valta perustuu rakenteisiin. Olen silti toivorikas ja odotan puitelakia....

11.05.2006

Lisää vauvoja Venäjälle

Presidentti Putin on käyttänyt merkittävän puheenvuoron. Venäjän kansa pinenenee noin 700000 asukkaalla vuodessa. Ongelma on kaikista yhteiskunnallisista haasteista, joita uutistietojen ja kansalaiskokemuksen mukaan Venäjältä ei puutu, suurin. Kunnioitan Putinia. Hän sanoo rehellisesti miten asia on ja senkin, mitä pitäisi tehdä. Hän esittää 7600 euron suuruisen tukisumman maksamistä äidille kolme vuotta sen jälkeen, kun perheeseen on syntynyt toinen lapsi. Putinilta jää tosin sanomatta, että kaikkialla, missä sosialismi eri muodoissaan toimii vahvana poliittisena voimana, ollaan samanlaisen ongelman edessä, myös Suomessa. Ideologiaan on aina kuulunut perheen heikentäminen. Sitä esitti jo Robert Owen Yhdysvalloissa käynnistäessään sosialistisen kokeilun. Strateginen silmä oli tarkka. Hyvin voivissa perheissä kasvoi -ja kasvaa edelleen- itsenäiseen ajatteluun pystyviä ihmisiä, jotka eivät lähde kaikkiin hullutuksiin mukaan. Siksi perhe oli vaarallinen. Polittinen liike on Euroopassa saanut rinnalleen feminismin. Yhdessä ne ovat vaikuttaneet esim. siihen, että Eurooppa kohta suuri vanhainkoti. Voi olla, että maanosassa toteutuu "tasa-arvo", mutta nykyisillä väestönkasvun luvuilla siitä ei päästä kauaa nauttimaan. Asenteet ovat niin lujia, että korotettaessa hallituskauden alussa lapsilisiä, SDP:n painostuksesta korotus suunnattiin vain ensimmäiselle lapselle. Talonpoikaisjärjen mukaan lisärahalla olisi pitänyt tukea niitä perheitä, joita tarvitaan ikärakenteen tervehdyttämiseksi ja joissa kaiken lisäksi eletään usein taloudellisesti äärimmäisen tiukalla. No, tämän linjan saavutukset ovat kerran kaikkien edessä. Esimakua on antanut keskustelu vanhustyön vaikeuksista. Putin näyttää esimerkkiä. Toivottavasti se vaikuttaa, kun puheet ja perustelut eivät johda muutokseen....

10.05.2006

SDP kuin kuskiton metro

Edustaja Raakel Hiltunen käytti julkisuudessa puheenvuoron, jossa hän paheksui keskustan kuntauudistusta vastustavia toimia. Tilanne on sikäli mikelenkiintoinen, että suomalaislla on sanan ja ilmaisun vapaus, mutta ei pakkoa pysyä tosiasioissa. Kunta -ja palvelurakenneuudistuksessa on kyse vuosisadan tärkeimmästä hankkeesta. Meillä menee nyt taloudessa lähes kaikilla mittareilla hyvin. Jos haluamme, että myös lapsemme saavat elää ja kasvaa hyvinvointiyhteiskunnasa, on tehtävä uudistuksia. Keskustalla on selkeä, kansanvaltainen malli toiminnalle. Palveluiden järjestämistä ja tuottamista on uudistettava ja kehitettävä. Tarve koskee kaikkia Suomen kuntia ja erityisesti suuria kaupunkeja. Villakoiran ydin taitaa olla tässä. SDP:n kunnallinen virkamieseliitti on hätkähtynyt, kun höpö höpö puheet kuntarakenteen pakkoliitoksista ei mene läpi asiantuntijoiden edessä eikä edes omien selväjärkisten maakunta- ja kunnallispoliitikkojen edessä. Uudistus koskee palveluita ja silloin se koskee sitä kaikkeinpyhintä, johon demarit eivät halua koskea, maksoi mitä maksoi. Keskusta ei jarruta uudistuksia, ei kuntien yhteenliittymisiä eikä palveluiden yhteistä järjestämistä tai jotain muuta järjestämisen tapaa. SDP ja myös kokoomus ovat hämmennyksen tilassa eivätkä osaa päättää, mitä haluavat. Toimitaan perinteiden mukaan ja ajetaan vanhoilla raiteilla kuin kuskiton metro. Siitä syntyy hämminki ja jarrutus.  ...

07.03.2006

Keskusta kantaa vastuunsa

Keskustan ryhmäpuhe välikysymyskeskutelussa 7.3.2005 terveys-, koulutus- ja hoivapalvelujen vaarantumisesta Kansanedustaja Seppo Särkiniemi   KESKUSTA KANTAA VASTUUNSA Käsittelyssä on hallituskauden kolmas välikysymys kunnallisten hyvinvointipalveluiden järjestämisestä ja kuntataloudesta. Keskustan mielestä aihepiiri on tärkeä, sillä suomalaisten arvostamat palvelut kuten päivähoito, koulut, terveydenhoito, vanhusten palvelut, tiet ja kadut jne. ovat pääosin kuntien ja kuntayhtymien järjestämiä. Myös talouden faktat ovat kaikkien tiedossa. Kunnissa eletään tiukkaa aikaa ja edessä on väestön ikääntymisestä johtuva palvelutarpeiden kasvu. Tämä osa välikysymyksestä on siis faktaa ja siinä esitettyyn huoleen on helppo yhtyä. Kuntien ahdinkoon olisi pitänyt puuttua jo aiemmin Mutta loppu onkin sitten fiktiota. Välikysymykseltä puuttuu poliittinen uskottavuus. Syitä on kaksi. Ensin historiaa. Sekä kokoomuksen että vasemmistoliiton ja vihreiden johto tietää varsin hyvin, että nyt niitetään sitä, mitä on itse aikanaan kylvetty. Lipposen I-II hallitusten aikana kuntien taloutta kiristettiin ja velvoitteita lisättiin. Niinistöhän sanoi, että kunnilla on rahaa ja hän oli oikeassa. Rahaa oli, ennen leikkauksia. Esimerkiksi kuntien osuus yhteisöveron tuotosta oli 44,80 % Ahon hallituksen päättäessä toimintansa. Sinipunahallitukset puolittivat osuuden. Samoin valtionosuuksien indeksitarkistukset tehtiin kriittisinä vuosina vain 50 -prosenttisesti. Nyt toistetaan sanaa "pakkolaina", vaikka hyvin tiedetään, että kyse ei ole lainasta, vaan menojen pysyvästä kasvusta, jota ei otettu huomioon valtionosuuksien mitoituksessa silloin kun oltiin itse hallituksessa rahoista päättämässä.  Kokoomuslaisen valtiovarainministerin ja vasemmistoliittolaisen kuntaministerin jäljiltä kertyi yli 800 miljoonaa euroa verotulonmenetyksiä, joita kunnille ei aikanaan maksettu. Vaikka raha ei riittänyt, kuntien velvoitteita lisättiin. Tehtiin poliittisina linjauksina rakennemuutoksia, jotka leikkasivat tulonsiirtoja ja kasvattivat palveluita subjektiivisina oikeuksina. Lisättiin köyhyyttä, kuten Stakesin uusimmat tutkimukset osoittavat ja paisutettiin palvelurakennetta kustannusten lisääntymisestä välittämättä. Muuta vielä oleellisempaa on tämä: Missä olivat korjausliikkeet? Missä oli poliittinen aktiivisuus silloin kun oltiin vallassa kiinni? Ei missään. Kuntatalouden vaikeudet oli nähtävissä, kun vuoden 2003 valtion budjettia laadittiin. Silti elettiin kuin viimeistä päivää. Mutta nyt on toinen ääni kellossa. Sanotaan, että mikään ei ole mahdotonta sille, jonka ei itse tarvitse sitä tehdä. Tämän hallituksen toimet eivät jää puheen tasolle Keskusta on suurimpana kunta- ja hallituspuolueena toiminut vastuullisesti. Ongelmiin on tartuttu järjestelmän uudistuksilla ja lisärahalla. Kuntatalouteen on näin viimeinkin saatu pitkään odotettua vakautta, vaikka tilanne on edelleen vaikea. Käytössä on koko vaalikauden mittainen peruspalveluohjelma ja siihen liittyvä peruspalvelubudjetointi, minkä johdosta kaikkia kuntien velvoitteita ja kustannuksia tarkastellaan ja tasapainotetaan samanaikaisesti. Kunnille ei lisätä tehtäviä ilman kustannuksia vastaavaa rahoitusta. Valtion ja kuntien välisen kustannustenjakojärjestelmän heikkoudet korjattiin valtionosuusuudistuksen yhteydessä. Indeksitarkistukset nousevat sataan prosenttiin. Kuntatalous elpyy tänä vuonna. Tilastokeskuksen arvion mukaan kuntien vuosikate tulee kasvamaan tänä vuonna noin 120 miljoonalla eurolla ja alijäämäisten kuntien määrä tulee pienenemään merkittävästi. Hallituksen toimet eivät ole jääneet vain puheen tasolle. Esimerkiksi sosiaalitoimeen lisätään tällä hallituskaudella yli 100 miljoonaa euroa: iäkkäimpien vanhustenhuollon asiakkaiden asemaa parannetaan hoivatakuulla, kotona asumista tuetaan omaishoitajien asemaa kohentamalla, lastensuojelua tehostetaan ja toimeentuloasiakkaiden asemaa parannetaan vain muutamia mainitakseni. Keskustan johdolla on toteutettu mittavia kevennyksiä palkansaajien ja yrittäjien verotukseen ja laskun kuittaa valtio, eivät kunnat. Näin on luotu pohjaa talouden kasvulle ja työllisyyden paranemiselle. Uusimmat luvut kertovat onnistumisista. Työllisyyden yhtäjaksoinen kasvu on jatkunut vuoden 2004 syksystä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että suunta jatkuu vähintään nykyvauhdilla ja hallituksen tavoite 100000 uudesta työpaikasta on toteutumassa. Hyvällä työllisyydellä on keskeinen vaikutus kuntatalouteen eli siihen, kuinka hyvinvointipalvelut ja niiden rahoitus voidaan turvata Suomessa väestön ikääntyessä Välikysymyksessä todetaan aivan oikein, että kunta- ja palvelurakenneuudistus on tämän vaalikauden tärkein yksittäinen kysymys kuntatalouden kestävyyden kannalta. Keskusta on sitoutunut uudistukseen ja vie sitä määrätietoisesti eteenpäin. Palevelujen turvaaminen on koko Suomen etu Tavoitteena on turvata se, mikä näkyy suomalaisten arjessa maalla ja kaupungeissa: hyvinvointipalvelut sekä ikääntyvälle väestölle että myös tuleville sukupolville tasa-arvoisesti koko Suomessa. Valmistelu on tapahtunut demokraattisesti. Välikysymyksen esittäminen tässä vaiheessa tuntuukin merkilliseltä: eivätkö oppositiopuolueet oikein löydä toisiaan tavoitteiden asettelussa, vai ovatko puolueiden edustajat rakenneryhmässä olleet kyyttömiä niiden esittämisessä? Työtä kun on tehty yksimielisinä. Keskustan mielestä vastuu palveluiden järjestämisestä tulee säilymään kunnilla, mutta niiden on esitettävä palvelukohtainen järjestämissuunnitelma. Näin annetaan paikallisille päättäjille mahdollisuus etsiä taloudellisimmat ja tehokkaimmat palveluiden tuotantotavat ja niiden edellyttämät yhteistyömuodot. Onnistuminen edellyttää ennakkoluulottomuutta. Kustannusten kasvun hillitseminen vaatii tuotantotavoilta monipuolisuutta niin, että voidaan valita kunnan oman tuotannon, palveluyrittäjien ja kolmannen sektorin vaihtoehdoista kokonaistaloudellisesti edullisin malli. Myös tieto ja viestintätekniikan innovaatioita pitää kehittää. Kuntarakenne on tässä kaikessa yksi väline ja myös sen muoto ja laajuus päätetään paikallisesti kunnissa.  Keskusta korostaa, että kunta- ja palvelurakenneuudistus koskee kaikkia kuntia ja kaikkia toimialoja. Eniten voidaan odottaa uudistuksen hyötyjä sieltä, missä menot on suurimmat. Suurimpien kaupunkien ja kaupunkiseutujen onnistuminen palveluiden uudistamisessa on mitä tärkeintä. Erityisesti on mainittava pääkaupunkiseutu, jonka menestyminen metropolialueena tulee olemaan suuri haaste. Välikysymyksen viimeinen kärki osoittaa valmisteilla olevaa puitelakia. Tuleeko siitä tavoitteellinen vai löysä? Ettei vain esittäjien korvat nyt heilu? Voi nimittäin olla niin, että suurin huoli ei ole hallituksen kyvyssä muotoilla lakiesitys. Pelko on siinä, että hallitus juuri tässä tehtävässä onnistuu. Edustaja Katainen, edustaja Korhonen ja edustaja Soininvaara. Näitä toimia suomalaiset odottivat ja kahden edellisen hallituksen aikana. Mutta odottajan aika kävi pitkäksi. Kun näissä hankkeissa nyt päästään eteenpäin -mitä keskusta lupasi ja mitä se nyt tekee- onnistuminen ei jää suomalaisilta huomaamatta. Ymmärrän syvästi välikysymyksessä esitetyn huolen. Oppositio näyttääkin omaksuneen uuden toimintakulttuurin: Jos olet hämmentynyt etkä tiedä, mitä pitäisi tehdä, tee neuvoapyytävä välikysymys. ...

08.09.2006

Kalliomäki yllätti jälleen

Ministeri Antti Kalliomäki perusteli toimiaan yksityiskoulujen lupa-asiassa (HS 27.2.2006). Kirjoitus oli hiukan jännitteinen. Poliitikoille oli tietenkin myönteistä kuulla, että sosiaalidemokraatin mielestä koulutuspolitiikan kannalta ei ole ratkaisevaa, onko koulu yksityinen vai julkinen. Molemmat voivat toimia hyvin. Joku voi tietenkin ihmetellä, miksi sitten nähtiin niin suuri vaiva sen osoittamiseen, että yksityiskouluja ei oikeastaan tarvita laisinkaan. Kovin vaikeaa on käsittää, mitä ministeri tarkoitti moniarvoisuudella. On aivan oikein korostaa peruskoulun moniarvoisuutta. Mutta eikö se tule läpi opetussuunnitelmissa aineittain ja sitten suurempana kokonaisuutena, kun oppilas voi rakentaa maailmankuvaansa ja –katsomustaan saamansa opetuksen perusteella. Yksityiskoulut toimivat täysin samoin, opetushallituksen hyväksymin, yleisin periaattein. Myöskään niissä –ei edes kristillisissä – tuputeta kenellekään mitään. Ei niin tehdä edes rippikouluissa. Kalliomäki edellyttää, että kun opetus on "uskonvaraista", se myös sellaiseksi kerrotaan. Mutta mitä kerrotaan oppilaille Suomen 1918 sodasta, Neuvostoliiton poliittisesta järjestelmästä, USA:n sotatoimista Irakissa, sosialidemokraattien äänestyksestä varallisuusveropäätöksessä jne. Saatikka sitten, kun tarkastelu ulotetaan todella perimmäisiin kysymyksiin esim. elämän - ja maailmankaikkeuden syntyyn. Mikä näissä asioissa on kiistatta muuttumatonta faktaa, mikä uskonvaraista tai yleisemmin näkemyksellistä? Länsimaisen ajattelun perusteisiin todella kuuluu, että jokainen saa valita maailmankatsomuksensa itse. Mutta ajatus siitä, että opetus maailmankatsomuksista tapahtuisi viileän neutraalisti ja tämän neutraalin jakson jälkeen oppilas päättäisi sitoutua johonkin tai olla sitoutumatta, ei vastaa todellisuutta. Maailmankatsomus ja arvot ovat kaikkialla läsnä kaiken aikaa eikä niitä voida –ehkä matematiikkaa lukuun ottamatta – siivilöidä faktasta erilleen ministerin edellyttämällä tavalla. Uskonnon alueella pantheonit ovat menestyneet vain silloin, kun sitoutumista on kannustanut armeijan miekka. Jos ministeri ajatteli niin, että kristillinen kasvatus perustuu auktoriteettiin ja lapsen pelkojen hyväksikäyttöön, olen todella hämmentynyt. Olen tottunut ajattelemaan, että aito kristillisyys vapauttaa peloista ja myös niistä auktoriteeteista, jotka rakentavat arvovaltansa hämäävästi neutraalisuuden varaan. ...

18.05.2006

Vaihtoehdoille pitää olla tilaa

Suomenmaan pääkirjoituksessa 10.2.06 pidettiin hallituksen päätöstä yksityiskoulujen lupa-asiassa "kestävänä". Muutama kommentti on paikallaan. On totta, että suomalainen peruskoulu on osoittautunut toimivuutensa ja menestynyt hyvin kansainvälisissä vertailuissa. Siksi sen toimintaedellytyksistä pitää huolehtia. Ruusuja pitää antaa myös kuntaministeri Manniselle, joka pysäytti ministeri Kalliomäen kieltolain. Mutta toimiva peruskoulu ei tarkoita sitä, etteikö sen rinnalle voitaisi sallia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Steinerkoulut mahtuvat hyvin suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Minusta sinne mahtuisivat myös kristilliset koulut. Molemmissa noudatetaan valtakunnallisia opetussuunnitelmien perusteita. Mikäli perheillä on aina mahdollisuus valita lastensa kouluksi kunnan lähikoulu, ei vaihtoehtoisia yksityiskouluja pidä vastustaa. Hallitus taipui tässä turhaan. Sosialidemokraatti Kalliomäki onnistui soveltamaan hallintoon demarien vanhaa keppihevosta; negatiivisen uskonnonvapauden periaatetta. Siinä uskonto liukuu yksityisasiaksi, jolloin kouluissa opetetaan lähinnä uskontotietoa. Se on toki parempi kuin ei mitään, mutta muitakin vaihtoehtoja olisi olemassa. Uskontoon kuuluu aina tunnustuksellisuus. Ilman tunnustuksen ymmärtämistä uskontoa ei voi käsittää. Tunnustuksettomuus on kuin vaatisi suolatonta suolaa, rasvatonta rasvaa ja sokeritonta sokeria. Pääkirjoituksen huoli "tavallisten" koulujen asemasta tässä mielessä oli aivan oikea. Jos ajatellaan, että sanasta "kristillinen" seuraa vain kova kädenvääntö sen suhteen, opetetaanko koulussa luonnonvalintaa vai kreationismia, on jo ajauduttu sivuraiteille. Kristillinen maailmankatsomus kestää hyvin opetuksen tukeutumisen uusimpaan tieteelliseen tutkimustietoon. Uskonnossa on kuitenkin aina koko inhimillisen elämän merkityksen ja päämäärän ymmärtämiseen ja moraaliin liittyviä alueita kuten esim. käskyt, joiden avoimesta käsittelystä ei liene yhteiskuntaelämälle haittaa. Uskonnonopetuksella on myös kansainvälinen ulottuvuus. Omien juurien tunteminen toimii edelleen pohjana suvaitsevuudelle, eli "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin". Uskonnoton kulttuuri synnyttää aina kulttuurittoman uskonnon, eli fundamentalismin. Suomen keskustan kannattaa olla valppaana ja antaa vaihtoehdoille tilaa, vaikka ei oltaisikaan sisällöstä täysin samaa mieltä. ...

18.02.2006

Yhteistyötä kannattaa jatkaa

Keskustan ja kokoomuksen yhteistyö presidentinvaalissa osoitti, että politiikassa voi tapahtua aitoja muutoksia. Aitoja siinä mielessä, että uusi ei synnykään ylhäältä ohjaamalla, vaan käytännön toiminnassa rakentuneen luottamuksen kautta. Syntyikö nyt jotain pysyvää, se kiinnostaa politiikan toimijoita ja myös äänestäjiä. Hermostuneisuus erityisesti demarien keskuudessa on ollut merkillepantavaa ja myös ymmärrettävää. Jos kyseessä todella on poliittisen kentän muutos, on puoluejohdon mahdollisuus poliittiseen peliin kaventunut, kun rakenteisiin betonoitu valta hiipuu. Tältä pohjalta pelottelu kansan jakautumisella sosialisteihin ja porvareihin sadan vuoden takaisilla rintamalinjoilla edustaa halpaa retoriikkaa; kyse on vain valtapolitiikasta.  Suomalaista menestystarinaa ei voi kieltää eikä vähätellä. Suomi on menestynyt juuri sen ansiosta, että täällä on pystytty ylittämään ideologiset rajalinjat. Lipposen ja Vanhasen hallitukset sekä kolmikantayhteistyö työmarkkinoiden kanssa ovat synnyttäneet runsaan kymmenen vuoden aikana sellaisen lisäarvon, että sitä ihmetellään pitkin maailmaa. Mutta sitä yhteiskuntaa, jossa ideologiset rajalinjat olivat todellisia eivätkä verbaalista teatteria, ei ole enää olemassa. Suomalainen pääoma ja työmies ovat jo vuosia seisoneet rajalinjan samalla puolella. Vailla isänmaata toimiva kansainvälinen pääoma sen sijaan on sekä uhka että suuri mahdollisuus. Suomessa on eletty vuosikymmeniä tilanteessa, jossa SDP on taitavalla politiikalla pystynyt riitelyttämään keskustaa ja kokoomusta keskenään. Näin on vältetty - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta - sellaisen poliittisen koalition syntyminen, joka tarjoaisi vaihtoehdon sinipunalle tai punamullalle. On luotu kuva demareista valtionhoitajina, jotka toimivat virkamiesten, median, ammattiyhdistysten ja puoluepolitiikan kautta ikään kuin poliittisesti neutraalina, koko kansan hyvää ylläpitävänä vaihtoehtona. Lisäksi on annettu ymmärtää, että hyvinvointiyhteiskunnalla on vain yksi mahdollinen organisoitumisen malli, ja sen muuttaminen merkitsisi hyvinvoinnin purkamista.  Nyt kysynkin, pystytäänkö tällä mallilla turvaamaan hyvinvointiyhteiskunta myös lapsillemme? Tarkastelun kärki osoittaa sanaan muutos. Suomalaisten ja kaikkien eurooppalaisten elämässä on tapahtumassa sellaista, mikä vaatii vanhojen toimintatapojen ja -rakenteiden päivittämistä. Hyvinvointipalvelut on rakennettu sen oletuksen varaan, että tasainen taloudellinen kasvu jatkuu. Nyt sen ylläpitämisessä näyttää olevan vaikeuksia. Samalla pitäisi saada syntyvyys selvään kasvuun, sillä muuten väestö ukkoutuu kohtalokkaalla tavalla ja alueelliset erot maan sisällä kärjistyvät. Ongelmaa yritetään ratkaista lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa. Sitäkin tarvitaan, mutta luonnollisin tie olisi syntyvyyden lisääminen perhepolitiikan keinoilla. Ruotsin esimerkki osoittaa, että malli todella toimii. Keskustan ja kokoomuksen yhteistyötä perusteltiin kannattajien yhteisillä arvoilla. Harvat lausuivat niitä ääneen, mutta puheissa tuli esille mm. ahkeran työnteon ja yritteliäisyyden korostaminen, reilu puhe kansalaisten omasta vastuusta niin kasvatuksessa kuin myös toimeentulon hankkimisessa ja yhteisten asioiden hoitamisessa, terveellinen moniarvoisuus sekä suostuminen jatkuvaan uudistumiseen. Näillä periaatteilla puolueiden yhteistyö voisi haastaa nykymenon tuoreilla vaihtoehdoilla. Yhteiskuntapolitiikan perusteisiin kuuluu se, että ei voi jakaa ellei ole jaettavaa. Kansantalouden säilyttäminen kilpailukykyisenä ja innovatiivisena saattaa edellyttää saavutettujen etujen uutta arviointia. Tällöin ehkä joudutaan ottamaan yksi askel taaksepäin, jotta voitaisiin ottaa kaksi askelta eteenpäin. Vertailun perustana ei voi olla se, miten asioiden pitäisi olla, vaan miten ne ovat siinä yhteiskunnallisessa todellisuudessa, jossa nyt eletään. Olisi kohtalokas virhe kuvitella, että ongelmat voitetaan valtio- ja kuntavetoisella sääntelyllä. Osaavat, yritteliäät ja omatoimiset kansalaiset on pienen maan todellinen voimavara ja mahdollisuus. Suomalaiset ovat kautta historian selvinnet murroksista luottamalla omatoimisuuteen, joustavuuteen, kekseliäisyyteen ja yhteisvastuuseen. Nämä voimat on osattava nyt vapauttaa luovaan työhön. Se osa yhteiskuntaa, jota kutsumme keskiluokaksi, on perinteisesti ponnistellut eteenpäin tavalla, josta on syntynyt myös yhteistä jaettavaa. ...

27.01.2006

Esko näytti esimerkkiä

Uutisten mukaan Esko Aho äänesti presidentinvaaleissa toisella kierroksella ennakkoon ja ilmoitti tukevansa Niinistöä. Asiaa on turha dramatisoida, mutta jotain sisimmässäni liikahti. Aho osoitti, että asiat voivat ratkaista myös politiikassa. Katkeruutta ja kaunaa voi levittää loputtomasti jos vain niin haluaa. Syitä löytyy aina. Mutta inhimillisyyttä, taitoa ja nöyryyttä kysyy nousta kaiken sen yläpuolelle. Keskusta ei onnistunut presidentinvaaleissa. Ahon toiminnan ja esimerkin takia olen kuitenkin tänä päivänä puolueestamme ylpeä. Keskustaväki on osoittanut pystyvänsä katsomaan eteenpäin silloin, kun isänmaan etu niin vaatii....

18.01.2006

Niinistö vai Halonen

Presidentinvaali meni niin kuin meni. Moni keskustalainen joutui pettymään. Vanhanen sai kampanjansa aikana paljon myönteistä palautetta, mutta kansa kuitenkin äänesti toiselle kierrokselle Niinistön. Kansanvalta on toiminut ja nyt valitaan joko Halonen tai Niinistö. Monet pitävät vaalia itsestään selvänä tai turhana, koska Halonen on niin ylivoimainen. Siltä se saattaa nyt näyttää, mutta edessä on kuitenkin aito vaali ja kansa voi nyt päättää. Sekä Halosen että Niinistön kampanjatoimistot ovat kääntäneet katseensa keskustaan. Vaalin ratkaisee se, miten keskustan kannattajat käyttäytyvät. Tiedän, että keskustan kentällä on kahta ilmaa. Moni muistelee kuuden vuoden takaista vaalia, jossa Esko Aho hävisi niukasti Haloselle vaalin toisella kierroksella. Moni muistää juuri Niinistön ja Häkämiehen käyttäytymisen. Ensimmäinen vaikeni ja toinen ilmoitti Ahon arvomaailman poikkeavan niin paljon kokoomuksen kannattajien arvomaailmasta, että julkista kannatusta ei herunut. Jos koston kierrettä haluttaisiin jatkaa, nyt olisi keskustan vuoro väistää. Mutta olisiko se viisasta. Niin toimien varmistettaisiin jälleen kuudeksi vuodeksi demarien valta. Poliittinen vasemmisto tätä tietenkin toivoo ja tekee kaikkensa kylvääkseen epäsopua keskustan ja kokoomuksen väliin. Minusta keskustaväen tulisi nyt osoittaa poliittisen realismin tajua, mitä puolueen historiasta voi runsain määrin löytää. Eikä tarvitse mennä historiassa kovin kauaksi; riittää että katsoo pääministeri Vanhasen toimiin ja kannanottoihin. Minun valintani on selvä. Annan ääneni Niinistölle ja toivon kaikkien tukijoitteni tekevän samoin, vaikka muutoin aionkin pysyä vankasti keskustalaisen. Miksi näin? 1. Halonen on jo kolmas sosialidemokraatti presidentin virassa. On noloa, että maassa, jossa 2/3 kansasta kannattaa keskustaa ja porvarillisia puolueita, tilanne on tällainen. 2. Presidentin vaali on henkilövaali, mutta politiikalla on silti väliä. Halonen on käyttänyt valtaansa mm. nimityksissä ja vetänyt röyhkeästi kotiin päin. Poliittinen kulttuuri vääristyy ja dementoituu, ellei tähän saada muutosta. 3. Sukupuoli ei ole tuonut päätöksentekoon sitä "pehmeyttä", jota monet odottivat. Köyhät ovat köyhtyneet ja esimerkiksi naisvaltaisten alojen palkkataso on edelleen kovin alhainen. Kumpikaan ei liity presidentin varsinaisiin valtaoikeuksiin, mutta myöskään kansalaisvaikuttajana Halonen ei ole tehnyt asioille mitään. 4. Suomen tulevaisuus taloudellisesti menestyvänä ja hyvinvoivana maana riippuu todella siitä, miten onnistumme myymään osaamista ja sen tuotteita ulkomaille. Niinistö voisi olla tässä kauppahommassa ihan osaava kaveri. 5. Kansakuntamme on valtaisassa mullistuksen tilassa. Muutos koettelee sekä kuihtuvia alueita että elinkeino ja palvelurakennetta. Halonen on mielestäni enemmän uudistusten jarruttaja kuin niiden edistäjä. Vaikka en allekirjoita kaikkia poliittisen oikeiston ideoita tällä alueella, pidän Niinistön ajatuksia kuitenkin selväjärkisempinä ja raikkaampina kuin Halosen.  6. Näissä vaaleissa vasemmisto tekee yhteistyötä määrätietoisesti. Jos tämä johtaa suomalaisen politiikan vähitellen kaksinapaiseen malliin, maltillinen oikeisto on lähempänä minun arvomaailmaani kuin vanhoja valtarakenteita varjeleva SDP. Siksi näissä vaaleissa Niinistö.      ...