13.10.2004

Sailasta kannattaa kuunnella

Sailasta kannattaa kuunnellaValtiosihteeri Raimo Sailas on käynnistänyt hyvän keskustelun yksilön vastuun ja yhteiskunnan vastuun rajoista. Vuonna 1996 säädetty laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta edusti alun perin kollektiivista kohtuuttomuutta. Kaikki siihen tänä päivänä liitetyt yhteiskunnalliset ongelmat olivat tiedossa ja yleisessä julkisessa keskustelussa lakia säädettäessä. Tiedettiin järjestelmän kalleus, tiedettiin sen ongelmat psykologisessa ja kasvatuksellisessa mielessä erityisesti silloin, kun on kyse pienistä, alle 3 ?vuotiaista lapsista. Ennakoitiin aivan oikein perheiden käyttäytyminen silloin, kun kotona on vauva ja vanhempi lapsi tai lapsia. Mutta laki haluttiin säätää kaikesta huolimatta, koska sen taustalla oli selvä poliittinen idea. Tähdättiin sellaiseen perhemalliin, jossa molemmat vanhemmat ovat lasten iästä ja lukumäärästä huolimatta kokopäivätyössä. Ja tähdättiin päivähoidon rakentamiseen siten, että kunnallinen hoito on käytännössä ainoana vaihtoehtona kaikkien ulottuvilla. Halua vahvistettiin muuttamalla sosiaalipolitiikan rakennetta. Kansalaisten perusturvaan kuuluvia tulonsiirtoja leikattiin, ja palkkaan perustuvia tukia vahvistettiin. Päivähoitomaksuille määriteltiin katto, mikä tarkoitti käytännössä merkittävää tulonsiirtoa suurituloisille ja vaikeutti vaihtoehtoisten päivähoitomuotojen rakentamista taloudellisesti kannattavaksi. Sokerina pohjalla oli retoriikka yhteiskunnan tuottamasta varhaiskasvatuksesta, joka haluttiin laajentaa koskemaan kaikkia lapsia. Mitään ei tehty vahingossa tai tiedon puutteessa. Nyt me vain joudumme tunnustamaan, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa voi sittenkään ajatella tällä tavalla. Matalasta syntyvyydestä johtuva huoltosuhteen heikkeneminen, terveydenhuollon lisääntyvät kustannukset ja koulujen tarpeet ovat yleisesti tiedossa. Jotta edes nykyinen taso voitaisiin turvata, on palvelutuotantoa voitava tehostaa tai rahaa on löydettävä oleellisesti lisää. Jos perheet käyttävät huolella räätälöityä oikeutta hyväkseen, heitä tuskin voi syyttää siitä. Mutta meiltä poliitikoilta voi aina kysyä, edustaako tällainen malli yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Sailaksen kritiikki onkin tervetullutta varsinkin siksi, että taustalla oleva ongelma on hänen oman puolueensa aiheuttama. Mutta sitä ei tarvitse enää välttämättä pitää yllä. Asia voidaan korjata poliittisilla päätöksillä. Sailaksen rohkea avaus voisi kannustaa koko julkisen palvelutuotannon rakenteiden päivittämiseen. Se on työläs, mutta kuitenkin oikeudenmukaisin tie turvata hyvinvointiyhteiskunta myös lapsillemme. Länsiväylä 19.9.2004...

28.09.2004

Kunnallisvaalit on tulossa

Järjellä ja sydämelläSuomalainen hyvinvointiyhteiskunta on haasteiden edessä. Vaikka kansalaisten tuki hyvinvointipalveluiden säilyttämiselle on vahva, huoli rahojen riittävyydestä kiusaa. Tarpeita tulee koko ajan lisää, vaikka entisiäkään tehtäviä ei pystytä hoitamaan niin kuin pitäisi. Mutta miksi vaikeroida; kunnallahan on verotusoikeus. Niin on, mutta oikeutta elää epärealistisessa suhteessa todellisuuteen ei ole. Veroja on nimittäin vaikea korottaa kansainvälisen ja myös kuntien keskinäisen verokilpailun edessä. Vai miltä tuntuisi asua edistyksellisessä Espoossa, jossa veroprosentti olisi 22. Verotuksen rakennetta voi yrittää siirtää tuloveroista kiinteistöverojen suuntaan, mutta esim. asumisen hinta nousee silloin kestämättömän korkealle. Erilaisten maksujen ja taksojen korottaminen voisi tuoda helpotusta, mutta silloin myös pienituloiset maksavat tarvitsemistaan palveluista saman hinnan kuin maksukykyiset kuntalaiset. Varmimmaksi turvaksi nousee elinkeinopolitiikka, joka mahdollistaa veroa maksavien yritysten ja työntekijöiden sijoittumisen ja kunnan alueelle. Niin syntyy jaettavaa. Toinen tapa lähestyä asiaa on tarkastella palveluiden tuottamista. Onko viisastenkivenä palvelutuotannon tehostaminen? Puhe voi kuulostaa kovalta niiden korvissa, jotka tekevät raskasta työtä vaikkapa opetus- tai hoiva-alalla. Pitäisikö pystyä vielä enempään, kun on jo antanut kaikkensa? Tehostaminen ei kuitenkaan tarkoita tätä. Siinä on kyse työtapojen kehittämisestä, tärkeän ja vähemmän tärkeän erottamisesta ja keskittymisestä oleelliseen. Silloin työn kuorma vähenee eikä kasva. Ellei näin ole uudistusten yhteydessä tapahtunut, silloin uudistaminen on epäonnistunut. Yleensä ei ole viisasta asettaa eri kansalaisryhmiä vastakkain, mutta niukkuuden oloissa on voitava ajatella myös kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta. Onko kohtuullista, että terveiden vanhempien terveille lapsille tarjotaan verovaroilla kokopäivähoito, mutta samanaikaisesti ei ole varaa palkata riittävästi henkilökuntaa hoitamaan vanhuksia tai antamaan tukiopetusta niille oppilaille, jotka eivät pysy tahdissa mukana. Minun mielestäni ei ole. Espoo on upea kotikaupunki, todellinen mahdollisuuksien kaupunki. Mutta mahdollisuudet saadaan yhteiseen käyttöön vain työtä tekemällä. Keskustalaisena haluan toimia realistisesti tosiasiat tunnustaen, mutta myös niin, että yhteiskunnan heikoimpien ääni kuuluu ja kaikista pidetään huolta. Seppo Särkiniemi Kansanedustaja Valtuutettu ...

18.08.2004

Sailas puhuu järkeä

Valtiosihteeri Raimo Sailas kohautti jälleen. Hän sanoi ääneen sen, mitä monet poliitikot ovat pitkään halunneet sanoa, mutta ujostelevat naisverkoston edessä. Nykyisen laajuinen, veroveroilla runsaskätisesti tuettu subjektiivinen päivähoito-oikeus on kohtuuton. Sehän rakentuu ajatukselle LAPSEN OIKEUDESTA päivähoitopaikkaan. Päiväkoti asetetaan lähtökohtaisesti kotia paremmaksi kasvupaikaksi. Siksi vanhemmilla on oikeus viedä lapsi hoitoon siinäkin tapauksessa, että molemmat vanhemmat ovat kotona. Onko tämä "oikeus" oikeassa suhteessa muihin kunnallisiin palvelutarpeisiin. Vaikkapa terveydenhuoltoon, jossa ollaan juuri toteuttamassa ns. hoitotakuuta. Entä suhteessa kotihoidon palveluihin? Kunnat ovat joutuneet tinkimään kodinhoitajien määrästä niin, että vain äärimmäisessä tilanteessa lapsiperhe voi saada kodinhoitajan avuksi perheeseen. Vanhusten osalta palvelu toimii paremmin, mutta ei tarvita runsasta mielikuvitusta oivaltamaan, mitä edessä ikääntymisen seurauksena on. Sailaksen esitys on tervejärkinen. Hoitopaikka pitää turvata työssä käyville tai opiskeleville perheille. Samalla pitää huolehtia siitä, että perheet voivat valita myös sen mahdollisuuden, että toinen vanhemmista hoitaa lapsia kotona. Hyvä periaate voisi olla sellainen, että yhteiskunta voisi "ostaa" lapsen pois kalleimmasta päivähoitopaikasta kotiin puolella siitä hinnasta, jonka päiväkotipaikka veronmaksajille maksaa. Vaikka perhepolitiikka on Vanhasen hallituksen aikana kääntynyt terveenpään suuntaan, vielä on paljon kehitettävää. Suurimpana kantona kaskessa on naisverkosto, joka ei luota siihen, että perheet osaavat itse päättää....

10.06.2004

Viisas eläkeuudistus

Perustuslakivaliokunta viimeisteli eilen mietintönsä vapaaehtoisista eläkevakuutuksista. Valiokunnan mielestä hallistuksen esitykseen tulee laittaa viiden vuoden siirtymäsäännös. Ne, jotka ovat ottaneet itselleen eläkevakuutuksen siinä toivossa, että pääsevat eläkkeelle 60 vuotiaina tai nuorempinakin, voivat luottaa sopimuksiin. Verotuskäytännön muutokseen perustuslakivaliokunta ei ottanut kantaa. Päätöksen taustalla on eri suuntiin vetäviä pyrkimyksiä. Nyt suomalaiset siirtyvät eläkkeelle keskimäärin 59-60 -vuotiaina. Siis liian nuorina, kun otetaan huomioon pienen syntyvyyden seuraus, jota kutsutaan ikääntymiseksi. Jos siirtymistä voitaisiin myöhentää parilla vuodella, eläkekustannukset pysyisivät kohtuullisempina. Näin kevennettäisiin tulevien pienten ikäluokkien taloudellista kuormaa. Tulee nimittäin muistaa, etteivät eläkkeet kerry ensisijaisesti rahastojen tuotoista, vaan työntekijöiden ja työnantajien eläkemaksuista. Toisaalta on syytä varjella päätöksentekijöiden ja yhteiskunnan toimintojen ennakoitavuutta ja uskottavuutta. Sopimuksiin täytyy voida luottaa. Selvintä olisi ollut rajata laki koskemaan vain uusia sopimuksia. Siihen ei kuitenkaan menty, vaan valittiin siirtymäaika. Minusta päätöksessä toteutuu oikeus ja kohtuus. Ajattelen ensisijaisesti tämän päivän lapsia ja nuoria, jotka suurten ikäluokkien itsekkyyden aikanaan kantavat. Mitä useammalla ihmisellä on sukanvarressa rahaa tulevan kulutuksen varalle, sitä oikeudenmukaisempaa se on pienenevien ikäluokkien kannalta....

09.06.2004

Ei enää pakkoruotsia

Eduskunta hyväksyi lopullisesti lukiolain muutoksen. Ensi keväästä alkaen ylioppilaaksi kirjoittava voi valita haluaako hän kirjoittaa toisen kotimaisen kielen vai ei. Toisen kotimaisen kielen opetusta lukioissa lain muutoksella ei vähennetä. Jos jollakin niin tällä uudistuksella on ollut pitkään kansan syvien rivien kannatus takanaan. RKP:n vahva edunvalvonta on vain onnistunut estämään sen nousemisen päätöksenteon asialistalle. Lähellä oli nytkin. Minun täytyy myöntää, etten ole koskaan pitänyt kielipolitiikasta. Se on elämälle lähes yhtä vieras aihepiiri kuin feministinen käsitys tasa-arvosta. Tästä huolimatta en halua vähääkään heikentää ruotsin kielen asemaa maassamme. Joka sitä hyvin osaa, on pitkän askeleen lähempänä hyvää työpaikkaa, kuin sellainen, jolta taito puuttuu. Näin tulee olemaan jatkossakin. Mutta kun kyse on niukkojen voimavarojen jaosta, pidän oikeana voimavarojen suunntaamista suurempiin kieliin....

04.05.2004

Poliittiset nimitykset taas esillä

Komissaari Erkki Liikasen nimittäminen Suomen pankkiin käynnisti jälleen keskustelun poliittisista virkanimityksistä. Presidentti Halosen toimintalinjan muutos on saanut kritiikkiä. Kukaan ei tunnu uskovan, että kyse olisi vain pragmaattisesta toiminnasta tilanteessa ilman salaisia sopimuksia virkapaketeista. Juuri sitä vanhaa punamultaöykkäröintiä, jota pääkaupunkiseudun lehdistö aina muistaa muistella. Olipa taustalla paketteja tai ei, yksi asia on poliitikkassa muuttumaton. Kaikki virkanimitykset ovat poliittisia. Kaikki hallitukset ovat täyttäneet yhteiskunnallisesti tärkeät virat tietoisina siitä, että valinta on poliittinen. Valitun on tietenkin oltava tehtävään pätevä, mutta katsomuksellisilla näkökohdilla tulee olla aina oma merkityksensä. Politiikasta vapaata yhteiskunnallista päätöksentekoa ei ole olemassa, eikä tulekaan olla. Mielestäni terve tilanne vallitsee silloin, kun virkamieskunnassa on kaikki keskeiset poliittiset äänenpainot edustettuina....

19.04.2004

Lisää ulkomaalaisia Suomeen?

Eduskunta sai perjantaina päätökseen pitkään valmistellun ulkomaalaislain. Lakiesityksen esittelylehdellä tiivistetään hyvin kaiken tarkoitus: Edistää hyvää hallintoa ja oikeusturvaa ulkomaalaisasioissa, sekä edistää hallittua maahanmuuttoa ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia kunnioittaen. Lakiesitys tarjosi monelle mahdollisuuden profiloitua pikakaannytysten vaatimisessa. Pitäisi siis toimia niin, että kun turvapaikanhakija on turvallisesta maasta, hänet voidaan saman tien käännyttää takaisin. Lain tarkoituksena on kuitenkin toimia niin, että jokaisen tilanne tutkitaan erikseen, tapauskohtaisesti. Pienillä voimavaroilla toteutettuna tämä merkitsee pitkiä käsittelyaikoja. Selvissä tapauksissa käännyttäminen olisi mahdollista kahdeksassa päivässä, mikä ei ole pitkä aika. Kahdeksan päivää Suomessa ei tee kenestäkään elintasopakolaista. Mutta jos käsittelyajat venyvät kuukausiin, voi syntyä vaarallinen peruste kansalaismielipiteen jakamiselle. Suomessa ei toistaiseksi ole vakaavaa rasismia, mutta päättäjien sinisilmäisyydellä sellaista voidaan kyllä lietsoa. Näin voidaan tehdä sekä puhumalla elintasopakolaisista tai sosiaalisesta matkailusta väärien ihmisten kohdalla, mutta myös unohtamalla viranomaistoimissa se, että turvapaikan hakijoiden toimiin liittyy usein rikollista taustatoimintaa. Kansalaismielipide on oikeassa siinä, että väärin perustein ja pahoissa aikeissa tänne ei tarvitse kenenkään päästä. Tästä asiasta Suomalaiset saavat päättää itse. Mutta asialla on vielä tärkeä puoli. Liian pienestä syntyvyydestä johtuva ikääntyminen muuttuu lähivuosina työvoimapúlaksi. Suomeen tarvitaan maahanmuuttajia. Lisäksi me tarvitsisimme niitä fiksuja ulkomaalaisia, jotka haluavat tulla maahamme opiskelemaan ja sen jälkeen rakentamaan maatamme omalla osaamisellaan....

29.03.2004

Kuka hyötyy verokevennyksistä?

Keskustelu valtiontalouden kehyksistä vuosille 2005-2008 käynnisti tervetulleen veropoliittisen keskustelun. Selonteon mukaan Suomi toimii johdonmukaisesti. Tulonsiirtoja ja palveluita kehitetään hallitusohjelman mukaisesti, samoin edetään verotuksen keventämisen osalta. Mutta tuovatko kevennykset -ja juuri ne- kaivatun piristysruiskeen talouteen? Mielipiteet jakautuvat. On vakavasti otettavia taloustieteilijöitä, jotka kritisoivat kevennysten perusteluja. 90-luvun jälkipuoliskolla Paavo Lipposen hallitus "elvytti taloutta" ja kevensi kolme prosenttia kokonaisveroastetta. Työttömyyden piti puolittua kahdesti, mutta veronkevennysten ja kasvun "dynaamiset vaikutukset" eivät ole selvästi kohdennettavissa veronkevennyksiin. Vaikka verotus keveni, kaikkien valtakunnassa tehtyjen työtuntien määrä jäi silti alle 90-luvun alun lähtötason. Presidentti Bushin veronalennusohjelman piti tuoda maahan vuoden 2004 loppuun mennessä 5,5 miljoonaa uutta työpaikkaa. Teollisuudesta on kuitenkin kadonnut 2,7 miljoonaa työpaikkaa. (Vrt. Ojapelto, 23.3 -04, Hesari) Vaikka verojen kevennyksiä voidaan perustella kansainvälisellä verokilpailulla, tehdyt alennukset eivät kuitenkaan näytä toimivan toivotulla tavalla. Olisiko niin, että kevennykset ovat liian pieniä, mikäli kansantaloudet haluttaisiin saattaa kilpailukykyisiksi Kiinan ja Intian kanssa. Kotimaisen kysynnän elvyttäjinä kevennykset toimivat, mutta toimisivat vielä paremmin, jos ne kohdennettaisiin toisin. Löysää pitäisi antaa sinne, missä on suurin kulutúksen tarve. Silloin malli toimisi samalla tavalla kuin autoverotuksen kohdalla. Minä keventäisin lapsiperheiden verotusta ottamalla jälleen käyttöön lapsivähennykset. Myös kotitalousvähennyksen laajentaminen ja lisääminen toimisi tehokkaasti. Samalla se jouduttaisi palvelurakenteen uudistamista synnyttämällä vähitellen palvelualoille markkinoita. Mahdollisuuksia on, jos vain löytyisi riittävä poliittinen tahto....

26.03.2004

Saako seksiä ostaa?

Eduskunnassa käytiin napakka lähetekeskustelu seksipalveluiden ostamisesesta. Pohjana oli edustaja Lapintien lakialoite. Siinä rikoslain 20 lukuun lisättäisiin säännös, joka koskisi seksin ostamista. Teosta saisi sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta, ja myös yritys olisi rangaistavaa. Ehdotus vastaa Ruotsissa voimassa olevaa lakia, jossa se on kolme neljä vuotta sitten säädetty.Jo nyt laissamme on säännös, joka kieltää nuorelta seksin ostamisen. Tätä säännöstä esitetään muutettavaksi niin, että rangaistusasteikkoa nostettaisiin kuudesta kuukaudesta yhteen vuoteen. Myymistä ei ehdoteta yleisesti rangaistavaksi. Uutta on rangaistussäännös törkeästä parituksesta. Lähtökohtana on, että jos saadaan suurta taloudellista hyötyä tai käytetään erityisesti moitittavia tai vahingoittavia keinoja, voidaan tuomita törkeästä parituksesta. Myös ihmiskauppaa ja törkeää ihmiskauppaa koskevia säännöksiä on tarkoitus ottaa mukaan, mitä jo kansainväliset sopimuksetkin velvoittavat meidät säätämään. En valitettavasti ollut paikalla, jotta olisin voinut osallistua keskusteluun. Kantani on kuitenkin selvä. Kannatan aloitetta ja laajentaisin sen koskemaan myös myyntiä. Hämmästelen niitä puheenvuoron käyttäjiä, jotka puhuvat tämän asian kohdalla maailman vanhimman ammatin harjoittamisesta. Seksuaalisuudella ja prostituutiolla ei ole kovin paljon tekemistä keskenään. Prostituutio on aina alistamista, hyväksikäyttöä ja sen ympärillä liikkuu iso, synkkä bisnes. Siihen liittyy ihmiskauppa, lapsikauppa, huumeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Maailman vanhinta ammattia harjoitetaan varmaan tämän lain jälkeenkin, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan on suojeltava niitä, jotka eivät siihen itse pysty....

20.02.2004

Suomalainen koulu sai taas kehuja

Reilut kaksi vuotta sitten suomalainen koululaitos sai hyvää palautetta, kun Pisa ?tutkimus paljasti peruskoulumme vahvuuden. Täällä kun opitaan laskemaan ja lukemaan ja melko hyvin vielä ymmärtämäänkin luettu teksti. Mahdollisuus oppimiseen annetaan kaikille lapsille vanhempien taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Monin tukitoimin pyritään pitämään mahdollisimman moni lapsi kelkassa mukana. Nyt tuli kiitosta toisen asteen oppilaitoksille. OECD ?maiden oppilaitoksia tutkittaessa Suomi sijoittui yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa hyvin. Tutkittuja osa-alueita oli 11 ja viidellä niistä Suomi sijoittui kolmen parhaan joukkoon. Kahdella osa-alueella koululaitoksemme jäi keskiarvon alapuolelle. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 4000 lukiota ja ammattioppilaitosta 14 maasta, joten otos on riittävä laaja kuvaamaan sitä, mitä se kertookin kuvaavansa. Suomalaisilla olisi jälleen syytä tyytyväisyyteen, jopa pieneen ylpeyteen. ...

20.02.2004

Hyvinvoinnista päätetään Suomessa

Suomen Gallupin uusi mielipidetutkimus paljastaa oleellisia asioita meistä suomalaisista. Hyvinvointiyhteiskuntaa arvostetaan ja sen palveluiden säilymisestä ollaan huolissaan. Huoli on aiheellinen. Hyvinvointivaltio ei lepää niin vahvan kivijalan päällä kuin haluaisimme itsellemme uskotella. Tai poliittisesti halutaan uskotella. Muutamia perusasioita ei voi ohittaa. Ensimmäinen on taloudellinen perusta. Hallituksen politiikkana on ollut tavoitella taloudellista kasvua alentamalla verotusta. Linjaa on helppo perustella verokilpailulla ja sillä olettamuksella, että palkka- ja yritysverotuksen keventäminen lisää taloudellista toimeliaisuutta ja kasvua. Tuoreimpien selvitysten mukaan maailmantalous todella kasvaa, mutta Eurooppa ? myöskään Suomi - ei näytä pääsevän kasvuun mukaan. Tasasuuruisen verokevennykset näyttävät välttämättömiltä, mutta eivät riittäviltä keinoilta. Kaansakunta turvautuu siis kotimaiseen kysyntään. Sitä lisäisi tehokkaimmin niiden kansalaisryhmien kulutusmahdollisuuksien parantaminen, joilla on siihen suurin tarve. 90 ?luvun kovan oikeistolaisen leikkauskauden jälkeen tämän ei pitäisi olla kenellekään epäselvä. Lapsiperheiden kurittaminen kostautuu nyt kahdella tavalla, kuluttamattomuutena ja perhekoon pienenemisenä. Jälkimmäistä kutsutaan häveliäästi ikääntymiseksi. Kysehän ei ole siitä, vaan lasten määrän vähenemisestä. Toinen merkittävä kysymys on vaikeampi: mitä hyvinvointi on? Meille suomalaisille se on tulonsiirtoja ja erilaisia verovaroilla kustannettuja palveluita. Se on myös kulttuurinen ja poliittiseen valtaan liittyvä tapa tarkastella asioita. Nyt, jos koskaan olisi erotettava tarkasti toisistaan kaksi kysymystä: mitä palveluita tarjotaan ja miten ne tuotetaan. Suomi voisi uudistamalla palvelutuotantoaan parantaa kilpailukykyään, vähentää työttömyyttä ja keventää verotusta. Hallituksen toimet palvelusetelin käytön laajentamiseksi ovat oikeita ratkaisuja. Miksi perheet eivät voisi vähentää verotuksessa vaikkapa hoivapalveluostojaan samalla tavalla kuin yritys voi vähentää. Sieltä löytyisi töitä. Keinoja siis on olemassa. Gallup siis paljastaa suomalaisten huolen näissä tärkeissä asioissa. Mutta se ei kerro sitä, että vastuu näissä asioissa ei kuulu ensisijaisesti EU:n päätöksentekoelimille, vaan meille, suomalaisille päättäjille. ...

26.01.2004

Kevennetään kohdennetusti

Suomessa toivotaan, että kotimaisen kulutuksen voimin voitaisiin selvitä pahimman taantuman yli. Kulutusta halutaan lisätä keventämällä palkkaverotusta. Linja on varmasti perusteltavissa kansainvälisillä vertausluvuilla. Matalat palkat ovat tuottavuuteen nähden liian korkeita ja korkeat palkat liian matalia. Suomalainen oikeudenmukaisuuden taju ei vain tahdo joustaa tässä asiassa, kun pitäisi ottaa pois pienituloisilta ja lisätä suurituloisille. Voi olla, että tästä periaatteesta joudutaan globaalissa markkinatilanteessa tinkimään. Kotimaisen kulutuksen kasvua silmälläpitäen olisi perusteltua miettiä, ovatko palkkaverotuksen tasasuuruiset prosenttialennukset sittenkään paras keino. Pääministeri Vanhanen mainitsi veroseminaarissa lyhyesti verotuksen neutraalisuuden periaatteen. Nyt olisi hyvä tilaisuus kohdentaa verokevennyksiä niille kansalaisryhmille, jotka ovat jääneet selvästi jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Oikein suunnattuina lisäeurot toimisivat samalla tavalla kuin autoveron kohdalla kävi. Lasku lisäsi kysyntää ja lopulta valtion verotulot kasvoivat. Tämä järjestys toimii siellä, missä on tyydyttämättömiä tarpeita. Ensimmäisenä tulee mieleen lapsiperheet. Nyt olisi hyvä tilaisuus korjata 10 vuotta jatkunut tulokehityksen alamäki. Seppo Särkiniemi Kansanedustaja (kesk) ...

26.01.2004

Sevon oli oikeassa

Tehdään toisin Ylijohtaja Gay Sevon palautti päättäjät maanpinnalle. Hän sanoi, että koska kuntien taloudet pysyvät alijäämäisinä, jo seuraavien neljän vuoden aikana joudutaan kunnissa turvautumaan erityisjärjestelyihin peruspalveluiden järjestämisessä. Lakisääteiset palvelut voitaisiin turvata vain vanhusväestölle, työikäisten palvelut hoidettaisiin vapaimmin järjestelyin. Sevon sai kritiikkiä osakseen. Häntä kutsuttiin uudeksi Sailakseksi ja pahoiteltiin lasten ja vanhusten palveluiden asettamista vastakkain. Niin tai näin, hän saattoi olla kuitenkin realisti. Sevonin pääviesti oli se, että poliitikon "vastaanotolla" on kiusallinen potilas, koko hyvinvointiyhteiskunta. Potilas oireilee selvästi, mutta taudin laadusta, syistä ja varsinkaan hoito-ohjeista ei ole olemassa kiistatonta yleiskuvaa. Analyysejä ja lukuja on paljon, mutta niiden tulkinta yhteiseksi toimintaohjeeksi on työlästä. Keskustelu Espoon hallinnon ja palvelurakenteen uudistushankkeista on yksi osoitus tästä. Kun kaupunginjohtaja selosti valtuustolle käynnissä olevia kehityshankkeita, joista yksi on paljon julkisuutta saanut Top ?hanke, saivat valtuutetut selkeän analyysin haasteista, joihin päättäjien on löydettävä ratkaisu. Analyysissä todettiin, että myös Espoossa väestö ikääntyy ja siirtyy eläkkeelle. Ikääntyvän väestön tarpeet erilaisissa hoivan ja hoidon palveluissa kasvavat. Tarvitaan sekä rahaa että työntekijöitä, mutta niukkuutta on molemmista. Talouden näkymät eivät anna aihetta olettaa verotulojen kasvavan lähivuosina. Verotuksen kiristäminenkään ei onnistu, koska samanaikaisesti on käynnissä sekä kuntien välinen että kansainvälinen verokilpailu. Jos me siinä häviämme, myös julkisen talouden perusta rapautuu. Työvoiman osalta tämä tarkoittaa sitä, että lähivuosina puolet tarjolla olevasta työvoimasta pitäisi hakeutua julkiselle sektorille. Jokainen tietää, ettei se ole mahdollista; talous ei sitä kestä. Lääkkeitä taudin hoitamiseksi on olemassa, mutta niillä on sivuvaikutuksia. Palveluita voidaan leikata ja laatua laskea. 1970 ?luvullakin Suomessa elettiin kohtuullisen hyvää elämää, joskin ilman esim. subjektiivista päivähoitoa. Mutta jos poliittinen ryhmä vaalien edellä vakavissaan esittäisi paluuta 70 ?luvun palvelutasolle, se tuskin pääsisi kansan äänillä vallan ytimiin. On kovin vähän niitä, jotka ilmoittautuvat vapaaehtoisesti olevansa valmiita tinkimään jostakin. Ja pakkotilanteessa tehdyt leikkaukset koskevat aina eniten pienituloisia kansalaisia. Kyse ei ole vain vanhusväetön lisääntyvistä tarpeista. Suomalainen menestystarina rakentuu korkean osaamisen varaan. Osaaminen onnistuu vain kouluttamalla yhä enemmän, yhä pidemmälle ja yhä tehokkaammin. Jälleen tarvitaan rahaa ja paljon ahkeria, osaavia ja työlleen omistautuvia ihmisiä. Koulutuksen laadusta tinkiminen olisi suoraa itsepetosta. Opetuksen järjestäjinä meillä on syytä tyytyväisyyteen, sillä olemme pärjänneet kansainvälisissä mittauksissakin hyvin. Delegaatioita kuljeksii Suomessa ihmettelemässä osaamistamme. Jäljelle jää selkeä vaihtoehto, joka on pelottavan tuttu yritysmaailmasta.. Palveluiden tuotantoa on tehostettava. Uusi teknologia tarjoaa monia mahdollisuuksia ja niihin investoimalla voidaan muuttaa hallinnollisia käytäntöjä nopeammiksi ja tehokkaammaksi. Samalla voidaan muuttaa koko päätöksenteko- ja asiointikulttuuria yhä joustavammaksi. Näin voidaan jättää mahdollisimman paljon voimavaroja asiakastyöhön. Suunta on perusteltu, vaikka toisaalta työtehtävien muutos ja varsinkin virka-aseman muutos on usein raskas prosessi. Toisin kuin yksityisten firmojen saneerauksissa Espoo ei irtisano vakituisia työntekijöitä. Valtuustolla on valta ja vastuu siitä, mitä tehdään, miten tehdään ja millä rahalla. Valtuusto tekee päätöksensä virkamiesten valmistelun ja esittelyn pohjalta. Se ei tarkoita sitä, että kaikki viisaus on keskittynyt korkeimmille virkamiehille, jotka ylhäältä sanelevat muutokset. Yhteistä keskustelua ja vuorovaikutusta eri henkilöstöryhmien ja luottamusmiesten kanssa tarvitaan koko ajan. . Kaikista eturistiriidoista ei päästä eroon minkäänlaisilla menettelytavoilla. Esimerkiksi terveydenhuollon asiakastyössä tiedetään, miten runsaasti kuntalaisilla on odotuksia ja tarpeita. Hoitajat ymmärtävät myös ennaltaehkäisevän työn merkityksen ja kipuilevat päivittäin niukkojen voimavarojen ja kasvavien tarpeiden jännitteessä. Heillä on monia talonpoikaisjärkisiä ehdotuksia uusiksi toimintamalleiksi ja monimuotoinen kehitystyö on koko ajan meneillään. Mitä hoidetaan ja millä tasolla, on lopulta kuitenkin aina poliittinen päätös. Vastuu ei ole vähäinen, sillä katteettomat lupaukset synnyttävät turhia odotuksia ja pettymyksiä . Niin kauan kun voi vapaasti valita, olen tehostamisten ja toisin tekemisen kannalla. Seppo Särkiniemi Kansanedustaja (kesk) ...

Länsiväylä 19.9.2004

01.01.2004

Kepu aina syyllinen?

Alueuutiset 3.2.2004Poliitikon tehtävänä on analysoida yhteiskuntaa ja esittää toimivia ratkaisuja ongelmien korjaamiseksi. Mitä selkeämmin ja yksinkertaisemmin asian osaa sanoa, sen parempi. Kansanedustaja Jan Vapaavuori on näin mitattuna selkeä mies. Kolumnissaan "Kepulandia hajasijoittaa" (28.1.2004) hän jälleen kerran osoittaa kansalle kaiken pahan ja puutteen ytimen, ongelmien sylttytehtaan. Se on "benin tallin" kielellä lyhyesti ja ytimekkäästi, Kepu. Kielitoimisto on menettänyt hyvän virkamiehen, sillä Vapaavuori ei ainoastaan analysoi, hän myös luo uusia termejä: Kepulandia, puhua kepuksi jne. Lukijat ja viimekädessä äänestäjät arvioikoot, sattuuko verbalistiikka asioiden ytimeen! Ilmeisesti juuri se Vapaavuorta hermostuttaakin. Keskustan suosio on nimittäin kasvanut tasaisesti sekä Helsingissä että Uudellamaalla. Osalle kokoomuspoliitikoita näyttää olevan tuskaisaa huomata, että kansalaiset tekevät äänestyspäätöksiä myös sen perusteella, mitä päättäjät tekevät ja saavat aikaiseksi. Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla on ratkaistavana monia kiusallisia ongelmia, esim. palveluiden riittävyys ja niiden tuottamisen korkea hinta sekä vaikkapa asumisen hintataso. Kaikilla näillä on yhteys muuttoliikkeeseen. Osaavana poliitikkona Vapaavuori tietää hyvin, että yhteisillä verovaroilla rahoitettujen virastojen ja laitosten tasaisella sijoittamisella koko maahan on taustanaan ruuhkakeskusten asukkaiden omat edut. Tämä on totta siitä huolimatta, että jos haluttaisiin, kaikki suomalaiset mahtuisivat Espooseen asumaan; omakotitaloon. Jokaisen kannattaa tehdä itselleen kysymys: kuka Helsingissä tai Espoossa hyötyy voimakkaasta muuttoliikkeestä. Hyötyvätkö muuttajat? Tuskin. Kansallisteatterin tai Korkeasaaren takia tänne ei kannata pysyvästi tulla elinikäiseksi asuntovelalliseksi. Hyötyvätkö vuokralaiset? Eivät hyödy. Hyötyvätkö veronmaksajat, joiden rahoilla investoidaan uusiin palveluihin melkoisia summia? Eivät hyödy, sillä maan toisella kolkalla hyväkuntoisia tiloja jää tyhjilleen. Mutta kiinteistöjen ja maan omistajat hyötyvät. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Niin talous on toiminut aina ja toimii kaikkialla, missä väestö keskittyy asutuskeskuksiin. Mutta jokaisen on se hyvä tietää. Äänestäjät tietävät myös, että kokoomus on ollut yhtäjaksoisesti 16 vuotta hallituksessa ja pääkaupunkiseudulla se on joko suurin tai toiseksi suurin puolue. Edustaja Vapaavuori. Jos näillä lihaksilla ei saada politiikan suuntaa Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla sellaiseksi kuin puolue haluaa, onko todella syyllisen penkillä kepu? Minun kohdalla kyse on enemmänkin siitä, että yhä työläämpää on erottaa kokoomuksen nuorisoeliittiä niistä kunnon porvareista, jotka eivät ole sosiaalidemokraatteja. ...